Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Kertaalleen kuolemaan tuomittu sarjamurhaaja sai uuden kuolemantuomion

Kiinalaismies murhasi 11 ihmistä vuosina 2008 - 2012. Ensimmäisen kuolemantuomionsa hän sai jo vuonna 1979.

Jussi Nurminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kiinalainen Zhang Yongming on saanut jo toisen kerran kuolemantuomion henkirikosten vuoksi. Ensimmäisen kerran hänet tuomittiin kuolemaan jo vuonna 1979. Myöhemmin tuomiota kuitenkin lievennettiin.

Nyt Yunnanin maakunnassa sijaitsevan Kunmingin oikeus on tuominnut Zhangin jälleen kuolemaan. Oikeus totesi Zhangin tappaneen vuosina 2008 - 2012 kaikkiaan 11 ihmistä kuristamalla. Ruumiit hän oli hävittänyt polttamalla tai paloittelemalla.

Uutistoimisto Xinhuan mukaan sarjamurhaaja ei osoittanut oikeudessa merkkejä katumuksesta.

12 poliisia on joko erotettu tai joutunut kurinpitotoimien kohteeksi, sillä he olivat laiminlyöneet Zhangin tekemien murhien tutkinnan. Omaisten mukaan poliisi ei aluksi suostunut tutkimaan Zhangin uhreiksi joutuneista tehtyjä katoamisilmoituksia.

Suosittelemme sinulle