Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Rikollisilta saatetaan poistaa yhteiskunnan tuet

Poliisijohtajan mukaan kyse on siitä, millaisen signaalin yhteiskunta antaa vakavaan rikollisuuteen syyllistyville.

Yle Uutiset
Avaa Yle-sovelluksessa

Rikosten tekijöiltä halutaan mahdollisesti poistaa tulevaisuudessa yhteiskunnan tuet. Järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekaantuneet menettäisivät näin muun muassa asumis- tai työttömyystukensa.

Vielä ei tiedetä, miten viranomaiset tarkalleen ottaen toteuttaisivat uuden järjestelmän, jossa tietoa pitäisi vaihtaa viranomaiselta toiselle.

Hallitusohjelmassa olevaa muutosta pohtivan työryhmän pitäisi saada esitys asiasta valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä.

Poliisijohtaja Robin Lardot sanoo, että poliisin lisäksi muutkin viranomaiset halutaan mukaan järjestäytyneen rikollisuuden torjutaan.

- Poliisin kannalta se on erikoinen tilanne, että tehdään päätyökseen rikoksia ja samaan aikaan nautitaan erilaisia korvauksia, vaikka työttömyyskorvauksia taikka jotain vastaavaa, Lardot sanoo.

Lardotin mukaan vielä ei kuitenkaan tiedetä, koskisiko tukien poisto jopa lapsilisiä.

- Näin pitkälle ei vielä tiedetä, kun työ ei vielä ole käynnistynyt. Kyse on siitä ylipäätänsä, minkä signaalin yhteiskunta antaa näille tekijöille. Sallitaanko, että toinen viranomainen yrittää torjua ja toinen viranomainen sitten myötävaikuttaa siihen, että voi jatkaa rikollista toimintaa? Kyse on rikollisen toiminnan katkaisemisesta, Lardot tähdentää.

Suosittelemme sinulle