Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Tabletit opettavat lukemaan ja laskemaan

Oppimispelit voivat johtaa muun muassa kirjoitus- ja lukutaidon oppimiseen reilusti ennen esikoulun alkua.

Lapsi harjoittelee matematiikkaa tabletilla.
Kuva: Yle
Ella Mikkola
Avaa Yle-sovelluksessa

Tablettitietokoneille tehdään yhä enemmän lapsille suunnattuja sovelluksia. Lapset innostuvat viihteellisten pelien lisäksi myös opettavaisista sovelluksista, sanoo filosofian tutkija ja kouluttaja Lauri Järvilehto.

Järvilehdon omat 3- ja 6-vuotiaat lapset käyttävät jo tottuneesti iPadiin ladattuja oppimispelejä, joilla lasketaan matematiikkaa ja muodostetaan sanoja. Hänen mukaansa pieni lapsi voi oppia vuodessa perustaidot, kuten lukemisen ja laskemisen, jos innostusta pelaamiseen riittää.

- Lapsi saattaa olla oppimispelien pelaamisen jälkeen todella rauhallinen ja tasapainoinen, mutta jos lapsi pelaa jotain ajantappopeliä, lopputulos on useimmiten se, että lapsi menee pitkin seiniä, Järvilehto sanoo.

Sitä pelätään oikeasti, että media tulee ja valtaa päiväkodin.

Riikka Tidenberg

Tabletit satunnaisessa käytössä päiväkodeissa

Osassa peruskouluissa tabletteja käytetään jo osana opetusta. Päiväkotien osalta kyse on vasta satunnaisista mediatyöpajoista ja kokeiluista.

Lappeenrannassa käynnistetty Molla-hanke kannustaa lapsia median käyttäjiksi. Opetushallituksen tukeman hankkeen puitteissa muutamiin päiväkoteihin muun muassa Lappeenrannassa ja Turussa on hankittu lapsille tablettitietokoneita.

Molla-hankkeessa työskentelevän mediakasvattaja Riikka Tidenbergin mielestä lasta ei saa jättää yksin tietokoneen kanssa.

- Periaatteena on se että tämä iPad olisi osallistava juttu ja töitä tehdään vain ryhmässä tai pareittain, Tidenberg sanoo.

Nykyinen mediamaailma pelottaa monia

Riikka Tidenbergin mukaan lapset syntyvät erilaiseen mediamaailmaan kuin aikaisemmin.

- Sitä pelätään oikeasti, että media tulee ja valtaa päiväkodin, mutta se, että opetetaan ja kerrotaan lapsille, mitä laitteilla voi tehdä, auttaa lasta olemaan kriittinen.

Lasten päivähoidon suunnittelijana Helsingin sosiaalivirastossa työskentelevän Mikko Mäkelän mukaan perinteisiä käytäntöjä ei tulisi unohtaa.

- On todistettu, että esimerkiksi metsässä kävely kehittää aivoja, ja tällaisia toimintoja ei voida tekniikan avulla korvata, Mäkelä sanoo.

Suosittelemme sinulle