Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Porttipahdasta juoksee vettä sähköksi

Kemijoki Oy alkaa juoksuttaa tavanomaista enemmän vettä Porttipahdan tekoaltaasta lauantaista alkaen. Normaaliin kesäkäyttöön verrattuna poikkeavan suuret juoksutukset jatkuvat ainakin lähiviikkojen ajan.

Lokka ja Porttipahta
Kuva: YLE Uutiset grafiikka
Jyri Tynkkynen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kemijoki Oy:n mukaan juoksutuksia pitää lisätä, koska sähkön kysyntä on huomattavan korkealla.

Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi Pohjois-Karjalassa joudutaan vettä ajamaan tulvaluukkujen kautta hukkaan, kun vettä on liikaa voimalan tarpeeseen nähden.

Suosittelemme