Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 9 vuotta vanha

Vihdoinkin kotiin

Asuntomessukohteiden rakentajat ovat odottaneet muuttopäivää jo kovasti. Tuhannet ovat käyneet taloissa, jotka muuntuvat kodeiksi tällä viikolla.

Pikkupuu-talon asukas Mataleena Parikka katselee olohuonetta.
Pikkupuu-talon asukas Mataleena Parikka aikoo muuttaa taloonsa parin viikon kuluttua. Pihasauna kuitenkin lämpiää heti kuin mahdollista. Kuva: Petri Aaltonen / Yle
Mari Vesanummi
Avaa Yle-sovelluksessa

Kivitalo Louhi on elämää täysi, kun viisihenkinen perhe tekee tupatarkastusta. Arkkitehtiystävän avulla ideoituun mutta itse suunniteltuun taloon on tutustunut lähes 150 000 vierasta. Vihdoin on Riihimäen perheen vuoro ottaa talo haltuun. Niina ja Tommi Riihimäki lupasivat lapsille, että keskiviikkona nukutaan jo uudessa kodissa.

- Sunnuntai oli iso helpotus, kun kello löi kuusi ja ovet lyötiin kiinni. Tämä alkoi tila muuttua pikkuhiljaa kodiksi, Tommi Riihimäki sanoo.

Riihimäet tekivät talonsa ikään kuin työnäytteeksi, Tommi Riihimäki piirsi ja Niina Riihimäki suunnitteli sisustuksen. Kommentteja on tullut laidasta laitaan.

- On ollut tavallaan hauskaa, että ihmiset ovat haastaneet ja kyseenalaistaneet omia ratkaisuja, Niina Riihimäki sanoo.

- Pääosin palaute on ollut positiivista, kiinnostusta on riittänyt. Hyvä fiilis siitä, että on onnistunut, Tommi Riihimäki sanoo.

Kävijämäärä ei ole ainoa mittari

Asuntomessuja kokemattomalle tuntuisi hassulta ajatus siitä, että kahden vuoden rakennusurakka päättyy tuhansien arvosteluun.

- Kyllä me sitä pohdittiin, omien käsien jälki on ollut julkista riistaa, Tommi Riihimäki sanoo. 

- Sunnuntai oli iso helpotus, kun kello löi kuusi ja ovet lyötiin kiinni.

Tommi Riihimäki

Asuntomessujen toimitusjohtaja Pasi Heiskanen on tyytyväinen näiden messujen antiin.  Kävijämääräodotukset täyttyivät nipin napin. Asuntomessuilla on Heiskasen mukaan muitakin arvoja.

- Kyllähän meidän on tarkoitus aikaansaada keskustelua asumisesta ja näyttää suurelle yleisölle erityyppisiä asumisvaihtoehtoja.

Messuille toivotaan lisää pieniä omakotitaloja

Asuntomessutaloja tehdään Hyvinkäällä jo kiireen vilkkaa. Asuntomessujen toimitusjohtaja kiitteleekin rakennuttajaperheitä Vuoreksessa siitä, että kaikki kohteet valmistuivat ajallaan. Odotukset tuleville messuillekin ovat selvät.

- Pienemmän kokoluokan omakotitaloja on toivottu, Heiskanen sanoo.

Normaali yksityistalo ei joudu koskaan sellaiseen kulutukseen kuin messutalo. Millä mielin Riihimäet ovat muuttamassa tuhansien tamppaamaan uuteen kotiinsa?

- Pientä pintaviilausta on luvassa tälle ja ensi viikolle, mutta sitten vaan fiilistellään, Tommi Riihimäki toteaa.

Suosittelemme