Tutkijat ovat löytäneet Venäjän Siperiasta mammutin jäänteitä, jotka saattavat sisältää eläviä soluja. Löytö toi Jurassic Park -elokuvasta tutun, esihistoriallisen eläimen kloonaamisen hivenen lähemmäksi toteutumista, tutkimusryhmän vetäjä sanoi tiistaina uutistoimisto AP:n mukaan.
Jäännös sisälsi mammutin villaa, pehmeitä kudoksia ja luuydintä. Löytö tehtiin noin sadan metrin syvyydessä Koillis-Venäjän Jakutian maakunnassa.
Tutkijat ovat aiemmin löytäneet muun muassa mammutin luita, mutteivät eläviä soluja.
Tutkimusretkikunnan johtaja Semion Grigoriev sanoi Vzglyad-nettilehdelle, että solujen tarkempi tutkiminen voi viedä kuukausia. Aikaisintaan asia voi selvitä vuoden lopussa, hän arveli.
- Vain perusteellisen laboratoriotutkinnan jälkeen tiedetään, onko kyseessä eläviä soluja vai ei, Grigoriev sanoi.
Tutkijat ovat jo selvittäneet suuren osan mammutin geneettisestä koodista. Jotkut uskovat, että jos Siperian ikiroudasta löytyy mammutin eläviä soluja, on eläin mahdollista luoda uudelleen.
Mammuttien arvellaan eläneen noin 10 000 vuotta sitten.