Hayao Miyazakin mielestä kukaan Japanin ulkopuolella ei voinut ymmärtää Laputa - Linna taivaala -elokuvaa tai Naapurini Totoroa.
Pokémon,Dragon Ball,Naruto. Taistelurobotit,Akira, Totoro. Japanilaisesta populaarikulttuurista on tullut 2000-luvulla äärimmäisen suosittua Suomessa. Anime, manga, J-pop ja cosplay yhdistävät tuhansia ja taas tuhansia suomalaisia nuoria.
Animen historiasta kirjan kirjoittanut Jari Lehtinen muistelee, että vielä vuonna 2000 Helsingin sarjakuvafestivaalin anime- ja mangatapaamiseen osallistui 22 henkeä, jotka mahtuivat kaikki yhdessä samaan valokuvaan.
- Vuonna 2006 Helsingin Finnconissa tapahtumapaikkana ollut Paasitorni jouduttiin sulkemaan, koska siellä oli liikaa väkeä. Sisällä oli jo 5 000 ihmistä eikä enempää mahtunut. Viereisessä puistossa hengaili vähintään tuhat ihmistä, Lehtinen kertoo.
Aika ennen Pokémonia
Animebuumin juuret ovat 1990-luvun alussa, jolloin Suomessa ei oltu vielä kuultu Totorosta, Laputasta tai Tuulten laakson Nausicaästa. Anime ja manga olivat vain outoja sanoja.
Kotimaassaan Japanissa nuo nimet olivat jo tuttuja, kun japanilainen animaatio otti ensimmäisiä vakaita askeleitaan Suomessa. Vuosi oli 1992, elokuva _Akira _(1988), paikkana Helsinki ja Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaali.
- Katsuhiro Otomon _Akira _oli ensimmäinen anime, joka saavutti länsimaissa mainetta animena. Se toi tietoisuuteen sen, että on olemassa japanilainen animaatio, joka on omintakeista, kunnianhimoista ja epälapsellista. _Akirassa _oli sen aikaista muotia, cyberpunkia ja kysymyksiä ihmiskunnan kohtalosta, Lehtinen luonnehtii.
Rakkautta ja anarkiaa -festivaali on jo 25 vuoden ajan näyttänyt elokuvia katsojille vielä tuntemattomista kolkista. Animen hurja menestys on kuitenkin yllättänyt myös festivaalin pioneerit.
- Ei kukaan olisi silloin veikannut, että 20 vuoden päästä suomalainen nuoriso - jotka silloin olivat pikkulapsia - olisi mielettömiä Japani-faneja, kertoo elokuvafestivaalin perustajajäsen ja aasialaisen elokuvan tutkija Eija Niskanen.
Salainen ase on pehmeä
Ensimmäiset animena pidetyt animet olivat _Akiran _tapaan nuorille miehille suunnattua yltiövauhdikasta toimintaa, jota Jari Lehtinen kutsuu "tyttöjä ja pyssyjä" -animeksi. Suurempaan menestykseen tarvittiin kuitenkin vähemmän järeitä aseita.
Asialla olivat Studio Ghiblin pääanimaattorin Hayao Miyazakin elokuvat, joita esitettiin niin ikään ensimmäiseksi Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla. Miyazakin mielikuvituksellisia tarinoita pidetään jo piirroselokuvan klassikkoina siinä missä Disneyn parhaimmistoakin.
- Miyazaki oli hämmästynyt, kun hänen elokuvansa menivät kaupaksi lännessä. Hänen mielestään kukaan Japanin ulkopuolella ei voinut ymmärtää _Laputa - Linna taivaala _-elokuvaa tai _Naapurini Totoroa. _Etenkään Totoroa, joka oli hänen mielestään aivan läpeensä japanilainen elokuva, Lehtinen hämmästelee.
Miyazakin elokuvia kuitenkin ymmärrettiin ja niistä pidettiin. Niistä varsinkin Totoro on hyvin lähellä toista japanilaista suursuosikkia, joka on suomalaisille kotoisampi.
- Nykyiset animen ja mangan suurkuluttajat ovat juuri sen ikäisiä, että niillä on pikkulapsina pyörinyt Muumi-kasetit TV:ssä. Sarjassa on pyritty säilyttämään paljon Janssonin Muumeista, mutta siinä on myös japanilaista ilmettä. En hämmästyisi jos se olisi auttanut suomalaisia nuoria ottamaan animen vastaan, elokuvatutkija Eija Niskanen pohtii.
Maija Mehiläinen onkin japanilainen
Japanilaisia piirrossarjoja on meillä nähty jo ennen Muumeja. Niitä ei vain ole pidetty japanilaisina. Monesta tutusta lastensarjasta paljastuukin uudella katsomisella pyöreitä päitä ja suuria silmiä.
- Niitä on pidetty levittäjäyritysten takia esimerkiksi hollantilaisina tai saksalaisina, Jari Lehtinen toteaa ja alkaa luetella animen vähemmän tunnettua historiaa Suomessa:
- _Peukaloisen retket _on japanilainen sarja. Maija mehiläinen, japanilainen sarja. Alfred J. Kwak, japanilainen...
Muumilaaksosta Maameren taakse
- Mamuro Oshii, Satoshi Kon, Hayao Miyazaki ja Isao Takahata ovat osoittaneet yhden tärkeän asian. Kun he tekevät animaatiota, he eivät tee animaatiota. He tekevät elokuvan, joka kuin sattumalta on animaatiota, Jari Lehtinen pohtii.
Animen kelvatessa tätä nykyä niin valkokankaille kuin televisioon ja DVD-levitykseenkin, on Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin katse kääntynyt muualle elokuvan maailmankartalla. Silti isoimmat elokuvatapaukset nähdään vieläkin Suomen suurimmalla elokuvafestivaalilla.
Tänä vuonna tuo iso tapaus on Studio Ghiblin uutuus, Hayao Miyazakin pojan toinen ohjaustyö Kukkulan tyttö, sataman poika.
- Tämä uudempi on enemmän hänen aluettaan kuin valtava _Maameren tarinat _(2008), joka olisi ollut mieletön haaste kenen tahansa ensimmäiseksi elokuvaksi. Hän joutui siihen puikkoihin aika monen syyn takia, eikä Hayao Miyazaki olisi halunnut poikansa ohjaavan, festivaalin perustajajäsen Eija Niskanen kertoo.
Animefani suhtautuu Goro Miyazakiin ristiriitaisin tuntein, sillä ohjaajan elokuvien on epäilty syntyvän Studio Ghiblin muiden työntekijöiden näkemyksellä.
- Olen utelias näkemään, mitä on tapahtunut. Vaikka hän on isänsä poika niin hänellä ei ole takanaan kuin yksi elokuva. On epäselvää, mitä hän aikoo saada aikaan ja mikä on hänen oma otteensa. Kuinka paljon Goro Miyazakin ja Studio Ghiblin elokuvassa on Ghibliä ja kuinka paljon siinä on Goroa, Jari Lehtinen pohtii.