Vuosittain tuhannet lapset menettävät Suomessa yhteyden toiseen vanhempaansa, kun vanhemmat eroavat. Ylen aamu-tv:ssä maanantaina vieraillut Isät lapsen asialla ry:n tiedottaja Juha Järä sanoo, että tilanne johtuu Suomen huonoista asenteista ja lainsäädännöstä.
- Meillä on jäseniä, jotka eivät ole tavanneet lapsiaan vuosiin, Järä toteaa.
Suurin osa tapaajavanhemmista on isiä, mutta äitien määrä lisääntyy jatkuvasti. Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru on tehnyt lakialoitteen, jolla toistuva ja tahallinen tapaamisoikeuksien rikkominen tehtäisiin rangaistavaksi. Aloitteen on allekirjoittanut 141 kansanedustajaa yli puoluerajojen.
- Lakialoite lähtee siitä, että huolto- ja tapaamisoikeussopimukset eivät tahdo toteutua. Niitä ei noudateta. Täyty olla mahdollisuus mennä myös pitemmälle, Kiuru sanoo.
Myös perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola on erolasten asialla toisella lakialoitteella.
- Ongelma on, että vieraannuttaminen ei ole kiellettyä Suomessa. Pitäisi määritellä kuusi tai kahdeksan kohtaa, jotka ovat vieraannuttamista. Jos niistä tarpeeksi monta kohtaa täyttyy, niin se on sitten vieraannuttamista, Eerola sanoo.
Isät lapsen asialla ry:n Juha Järä sanoo, että molempia lakialoitteita tarvitaan. Molemmat myös tukevat toisiaan. Eroja on monenlaisia. Osa liitoista päättyy katkeruuteen.
- On katkeruutta, vihaa sekä kaunaa ja myös mielenterveydellisiä ongelmia. Lakia tarvitaan pahimpiin tapauksiin. Joskus lapsen etu tuntuu olevan aika kaukana. Lähivanhempi pystyy nykylainsäädännön ja asenteiden vallitessa määräämään liian pitkälle, mitä lapselle tapahtuu, Järä toteaa.