Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Juha Jokela on nostettu kansakunnan kaapin päälle.
Palkitulta taiteen tekijältä on tilattu Kansallisteatterin merkkivuoden juhlanäytelmä Patriarkka, joka purkaa kahden sukupolven välistä kuilua.
Suurten, eläkkeelle jäävien ikäluokkien lapset ovat Jokelan mukaan pihalla.
- Se on minulle rehellinen kokemus omasta sukupolvestani.
Ohjaaja näkee tilanteeseen useita syitä.
- Yksi syy on ehkä se, että emme ole olleet sankoin joukoin mukana politiikassa. Instituutiot, jotka maata pyörittävät, eivät ole meille tuttuja.
- Tuntuu, että edeltävä sukupolvi on ollut niin varma tekemisistään, aikeistaan ja jollain tavalla myös oikeassa olemisestaan.
Oikeassa olemisen taito
Jokelan Patriarkka purkaa sukupolvien välistä kuilua perheen kautta. Se on näytelmäkirjailijalle uusi yksikkö.
Kyllä sitä on hoomoilasena täällä Kansallisteatterissa. On muotokuvia ja kattomaalauksia ja koko tämä historia ja kulttuuri.
Juha Jokela
- En ole perhenäytelmää kirjoittanut aikaisemmin. Tuntui, että yhteiskunnassa on käynnissä sukupolvenvaihdos, ja se on jotenkin iso asia. Suuret ikäluokat, tällainen hyvin poliittinen sukupolvi jää eläkkeelle, ja me 60-70-luvuilla syntyneet nousemme esiin.
Näytelmänsä päätehtävät Jokela on antanut Kansallisteatterin ulkopuolelle.
Miespääroolin tekee Jokelan Esitystaloudesta tuttu näyttelijä Raimo Grönberg.
Hän tuntee hyvin Patriarkan maailman.
- Oma sukupolveni ei huomaa, että maailma on mennyt jo vähän eteenpäin. Yritämme työntää samaa totuutta tuleville sukupolville, mutta se ei käykään niin vain kivuttomasti.
Wallasvaara isossa roolissa
Naispäärooliin Jokela on kiinnittänyt Kirsti Wallasvaaran. Tänä vuonna 70 vuotta täyttävä näyttelijä tuo näytelmään tarkoituksellisen tuulahduksen 60-ja 70-luvuilta.
Jokelan töissä on elokuvamaisuutta, ja Wallasvaaran ansiosta näytelmä saa uusia tasoja viittauksineen Mikko Niskasen elokuviin.
Wallasvaara yllättyi roolitarjouksesta.
- Olin hämmästynyt ja tietenkin hyvin otettu ja imarreltu. Tiesin jo jotain Juha Jokelasta, olin nähnyt hänen näytelmiään. Olin tosissaan kiinnostunut.
Lahden kaupunginteatterista viime vuonna eläkkeelle jäänyt Wallasvaara on löytänyt Jokelan Patriarkasta tuttuja kipupisteitä.
- Me näyttelijät tunnemme suurta syyllisyyttä siitä, että työ on niin kuormittava ja epäedullinen perheelle. Kyllä siitä jää sellainen painolasti, että olisi pitänyt olla enemmän lastensa kanssa.
Kansallisteatteri vetää
Jokelan debyytti Kansallisteatterissa on osa laajempaa ilmiötä.
Mika Myllyahon johdossa talosta on tullut houkuttava näyttämö myös vapaan kentän koville nimille.
Kansallisteatterissa Jokela on joutunut pohtimaan omaa suhdettaan instituutioihin. Niitä ruoditaan myös Patriarkka-näytelmässä.
- Kyllä sitä on hoomoilasena täällä Kansallisteatterissa. On muotokuvia ja kattomaalauksia ja koko tämä historia ja kulttuuri. Se edustaa itselleni kaikkea muuta kuin oma ei-muodollinen teatterikäsitys.