Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Suomalainen mainos herätti viinakeskustelun Yhdysvalloissa

A-klinikkasäätiön karmivassa valistusvideossa lasten juopottelevat vanhemmat kuvataan hirviöinä. Mainos innoitti uutiskanava CNN:n raportoimaan suomalaisten juopottelusta.

Ruutukaappaus Lasinen lapsuus -videolta.
A-klinikkasäätiön Lasinen lapsuus -valistusvideo on nähtävillä YouTube-sivustolla. Kuva: A-klinikkasäätiö / YouTube / Yle Uutisgrafiikka
Tiina Länkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälisillä uutissivustoilla leviää A-klinikkasäätön Lasinen lapsuus -kampanjan valistusmainos. Monessa uutisessa sitä kutsutaan maailman pelottavimmaksi valistusvideoksi.

Kampanja nostaa esiin vanhempien päihteidenkäytön ongelmia. Video muistuttaa kauhuelokuvaa, jossa humalaiset isät ja äidit näyttäytyvät onnettomien lasten silmissä erilaisina hirviöinä.

Videota on levitetty internetissä sosiaalisessa mediassa.

Yhdysvalloissa CNN:n uutisissa ankkuri haastatteli A-klinikkasäätiön entisen viestintäjohtajan Teuvo Peltoniemen, joka työskenteli pitkään Lasinen lapsuus -hankkeessa. CNN pyysi Peltoniemeä valaisemaan, miksi alkoholi on esimerkiksi yleisin kuolinsyy tietyissä ikäryhmissä Suomessa, ja miksi alkoholin kulutus on pitkällä aikavälillä räjähtänyt.

Peltoniemi tiivisti ongelman raskaaseen kertakulutukseen - Suomessa juodaan hieman vähemmän kuin Yhdysvalloissa, mutta humalahakuisesti.

- Se aiheuttaa paitsi terveyshaittaa, myös sosiaalista haittaa. Näin on perheissä, missä vanhemmat juovat liikaa ja aiheuttavat lapsille vaikeuksia, hän kertoi CNN:lle.

Asiasta kertoi ensin Kauppalehti.

Liian raju television päiväsaikaan

Vanhempien alkoholinkäytön ongelmista on kampanjoitu vuosia, mutta tällä kertaa käytössä on uusia keinoja. Mainosvideo on ennen näkemättömän shokeeraava. Kun aiemmin kampanjalla on selvitetty lasten ja nuorten kokemuksia, nyt kiinnostuksen kohteena ovat vanhempien reaktiot.

Hankevastaava Janne Takalan mukaan tässä kampanjassa tueksi on perustettu Facebook-sivut. Lasinen lapsuus -verkkosivut on selvästi suunnattu yhteistyökumppaneille kuten kouluille ja opettajille, kun taas Facebook on kansalaiskeskustelua varten, Takala sanoo.

- Tässä ei puhutella lapsia, vaan aikuisia, hän kertoo Yle Uutisille.

Takalan toiveen mukaan mainos pääsee myöhemmin televisioruutuihin. Esitysaika olisi hänen mukaansa iltayhdeksän jälkeen, sillä videota ei ole tarkoitettu lapsille.

Suosittelemme sinulle