Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Maksuton matematiikan kirja haastaa kaupalliset kilpailijat

Kirjaa on tekemässä noin 20 matematiikan osaajaa. Vastaavat kaupalliset oppikirjat maksavat noin 15 euroa.

Kuva Oppikirjamaratonissa suunniteltavan matematiikan kirjan sivuilta.
Kuva Oppikirjamaratonissa suunniteltavan matematiikan kirjan sivuilta. Kuva: Oppikirjamaraton / Yle Uutisgrafiikka
Eero Nurmi
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Metropolia-ammattikorkeakoulussa käynnissä oleva oppikirjamaraton pyrkii tuottamaan yhdessä viikonlopussa lukio-oppikirjan, ensimmäistä kertaa maailmassa. Yleensä lukiokirjan tekeminen kestää noin vuoden.

Kirjasta tulee lukion pitkän matematiikan ensimmäisen kurssin oppikirja. Sitä on paikan päällä tekemässä noin 20 matematiikan osaajaa, professorista lukio-opiskelijoihin. Kirjaan tulee 100-150 sivua.

Kyseessä on niin sanottu avoimen lisenssin oppikirja, eli kuka tahansa voi ladata sen ilmaiseksi, ja sitä on mahdollista myös itse muokata. Vastaavat kaupalliset kirjat maksavat noin 15 euroa.

Kirjaprojekti alkoi perjantaiaamuna, ja kirjaa on työstetty kellon ympäri. Idean isän, itsekin kirjaa paraikaa Metropolian tiloissa tekevän Vesa Linja-ahon mukaan projekti on edennyt hyvin.

- Erittäin lähellä valmista oleva kirja saadaan muutaman tunnin sisällä. Painokelpoista ei ihan vielä tänään tule, koska kuvien piirtäminen on pullonkaulana, Linja-aho arvioi.

Oppikirjojen Linux

Muutaman kuukauden päästä meillä on yhtä hyvää tai parempaa laatua oleva kirja kuin kaupalliset kirjat.

Vesa Linja-aho, kirjaprojektin vetäjä

Valmis on avoimen lähdekoodin tapauksessa muutenkin suhteellinen käsite. Linja-aho vertaa syntyvää kirjaa tietokoneen käyttöjärjestelmä Linuxiin, jonka ensimmäiset versiot eivät olleet mitenkään valmiita, mutta josta kehittyi varteenotettava kilpailija kaupallisille järjestelmille.

Netistä ladattavissa olevaan "pääkirjaan" voi ehdottaa muutoksia. Ne edellyttävät tekijöiden hyväksynnän.

- Vaikka tänä iltana ulos tuleva versio ei ole kaupallisen kirjan tasolla, pidän hyvin todennäköisenä, että muutaman kuukauden päästä meillä on yhtä hyvää tai parempaa laatua oleva kirja kuin kaupalliset kirjat.

Linja-ahon mukaan suomenkielistä avointa oppimateriaalia on tarjolla hyvin vähän. Hän toivookin, että oppikirjamaraton saisi muutkin innostumaan vastaavanlaisista kirjatalkoista.

Kirjamaratoniin osallistuvilla siintää mielessä jo seuraava projekti, pitkän matematiikan toisen kurssin kirja.

Suosittelemme