Tähän otteluun Lukon riveihin tulleet Frans Nielsen Mikkel Bödker sekä Philip Larsen osoittivat kaikki olevansa pelimiehiä, niin kuin NHL-statuksella pelaavista juuteista odotettiinkin.
Larsen pommitti viivasta ylivoimalla raumalaisille yhden maalin ja Mikkel Bödker iski niin ikään ylivoimasta kertaalleen. Kun ketjun sentteri Frans Nielsen keräsi kaksi syötttöpistettä, oli tanskalaisten ensipanos varmasti valmentaja Risto Dufvaa tyydyttävä.
Maalinsa lisäksi yhden syöttöpisteen kalastanut Larsen oli innoissaan avausesiintymisen jälkeen.
- Kaksi ensimmäistä erää minulla oli paljon energiaa ja hyvät jalat. Vähän ennen toisen erän loppua jalka alkoi painaa, koska tämä oli ensimmäinen otteluni pitkään aikaan. Oli hienoa pelata jäll een.
Larsenin ensituntuma SM-liigakiekkoon oli se, että peli on nopeaa ja aggressiivista. Hän vertasi sitä paljolti Pohjois-Amerikan menoon.
Lukon joukkueesta myöskin Justin Azevedo oli tehokkaalla päällä. Mies karkasi Pelicansin ylivoimassa ja tarjoili Teemu Nurmelle teoipaikan avauserän lopussa . Tällä osumalla Lukko siirtyi 2-1-johtoon. Kanadalainen kieputti itse 3-1-lukemat vanhanaikaisella toisessa erässä.
Lahtelaisvalmentaja Kai Sukkanen pettyi omiensa erikoistilannepelaamiseen.
- Meillä oli ylivoimalla hyökkäyspään aloitus ja viisi sekuntia siitä kiekko oli omassa maalissa. Me hävittiin tämä peli erikoistilanteisiin. Kaveri teki kolme maalia ylivoimalla ja yhden alivoimalla, niin silloin meidän varmaan kuuluikin hävitä tämä peli.
Pelicans tiedotti ottelun aikana, että ruotsalaispuolustaja Jonas Junland siirtyy Lahteen KHL:stä. Suikkanen odottaa ryhmäänsä kiekollista taitoa uuden vahvistuksen myötä .Lisäksi hän odottaa Lee Gorenin ja Vili Sopasen paluuta jäälle loukkaantuneiden kirjoista.
- Aina on puhuttu, ettei loukkaantumisten taakse saa mennä, mutta jos sinulla on kuusi hyökkääjää koko ajan poissa, niin pakkohan sen on jossain tuntua.
Ryan O´Marra lähti joukkueesta, mutta Jarkko Immonen palasi jo sairastuvalta. Hyökkäys tarvitsisi lisää tehoja. Verkot lienevät vesillä?
Jari Haapala, Lahti