Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Katsojat yllättivät ammattilaiset miesstrippareilla ja Amerikan piirakan jatko-osalla

Katsojat yllättävät elokuvateatterit välillä innostumalla katsomaan jotain elokuvaa enemmän kuin alkuun on veikkailtu.

Antti Knuuttila Bio RExin katsomossa
Antti Knuuttila on tänäkin vuonna joutunut yllättymään katsojien elokuvamausta. Nykyisin hän vastaa Bio Rex Sellon teattereista Espoossa. Kuva: Miki Wallenius / Yle
Miki Wallenius
Avaa Yle-sovelluksessa

Joskus elokuvateatterin pyörittäjät yllättyvät jonkun elokuvan suosiosta. Silloin tuleekin kiire lisätä esityksiä. Näin on käynyt tänäkin vuonna muutamien elokuvien kohdalla.

-Tänä syksynä tällainen elokuva on miesstrippareista kertova Magic Mike. Harva elokuva enää tekee sellaisen tempun että toiselle esitysviikolla se tuplaa kangasmäärän ja samalla katsojamääränsä, kertoo Bio Rex Hämeenlinnan teatterivastaava Antti Knuuttila.

Elokuvan on ohjannut Steven Soderbergh. Kriitikot eivät sitä kehuneet, mutta varsinkin nuoriin naiskatsojiin treenatut miesvartalot upposivat Suomessa.

Elokuva on kerännyt kuukaudessa 40 000 katsojaa.

Pääsiäisenä puolestaan  Titanic 3D versio ja American Pie 4 menivät vastoin ennakkoveikkailuja erittäin hyvin kaupaksi suurelle yleisölle.

-Pääsiäisen jälkeen olin monttu auki kun katsoin kuin kaikki esitykset olivat menneet täyseille saleille. Niitä ei ajettu alkuun kovinkaan monella kankaalla koko Suomessa pääsiäisenä. Kyllä sitten seuraavana viikonloppuna ajettiin, nauraa Antti Knuuttila.

Hän myöntää että "yllärikuvat" on harvinaisia. Se vain osoittaa kuinka elokuva-alan ammattilaistenkin päätelmät menevät välillä täysin metsään. Suuren yleisöä makua ei lopulta koskaan voi tietää.

Suomessa jännitetään loppuvuoden aikana rikkoutuuko ennätyksellinen 8 miljoonan elokuvissakäynnin raja. Viimeksi se etappi ylitettiin 30 vuotta sitten.

Suosittelemme sinulle