Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Riska: Tarvitsemme tällä hetkellä kaikki pisteet

Rauman Lukko on SM-liigassa 13. sijalla. Filip Riskan mukaan raumalaisten täytyy olla tyytyväisiä sunnuntain vieraspisteeseen.

Filip Riska
Filip Riska avasi sunnuntaina maalisaldonsa. (Arkistokuva) Kuva: Lehtikuva
Sami Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Filip Riska venytti sunnuntain ainoan SM-liigaottelun jatkoajalle iskemällä päätöserässä Jokereiden verkkoon kauden ensimmäisen osumansa. Helsingin reissu päättyi kuitenkin Lukon tappioon, kun Jarkko Ruutu ratkaisi ottelun Jokereille jatkoajan alussa.

- Olemme tyytyväisiä, että saimme pisteen. Olimme häviöllä viimeisessä erässä, mutta pystyimme vääntämään yhden maalin ja pidimme oman maalimme puhtaana. Vähän jäi kuitenkin kiristämään jatkoaika ja helppo maali. Yksi piste on aina yksi piste. Tarvitsemme tällä hetkellä kaikki pisteet, Riska kertoi ottelun jälkeen Yle Urheilun haastattelussa.

Riska on viettänyt viime ottelut samassa ketjussa Lukon NHL-vahvistusten Mikkel Bödkerin ja Frans Nielsenin kanssa. Tanskalaiset ovat tehneet romuluiseen laituriin vaikutuksen.

- Kyllä huomaa, miksi he pelaavat NHL:ssä. Heillä liikkuu kiekko hyvin ja se pysyy varsinkin hyökkäyspäässä hyvin lavassa. Minun hommani on mennä maalin eteen. Nyt sain kerrankin väännettyä kiekon sisään, Riska iloitsi.

Lukko matkasi Jokereiden vieraaksi allaan lauantain karvas taistelutappio sarjakärki JYPille. Riskalle tiivis ottelutahti sopii.

- Mielestäni tuntui vielä paremmalta kuin eilen. Tykkään, kun melkein joka toinen päivä tai joka päivä pelataan. Minun jaloille se sopii paremmin. Ehkä olen sen verran hidas, Riska naurahti.

Suosittelemme