Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Suomen akatemia vaatii lisää nuoria ulkomaalaisia tohtoreita

Suomalaisten tekemien tieteellisten julkaisujen määrä kasvaa. Suomen akatemia painottaa, että Suomeen on saatava etenkin nuoria tutkijoita tiedettä kansainvälistämään. Tieteen tila 2012 -raportin mukaan suomalaisen tieteen tila on vakaa.

Varpu Kiviranta
Avaa Yle-sovelluksessa

Etenkin tohtoriksi väitelleet ja uransa alkuvaiheessa olevat professorit ovat keskeisiä Suomen tieteen kansainvälistymiselle, kuvailee Suomen akatemia Tieteen tila 2012 -raportissaan. Akatemia korostaa ulkomaalaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden värväämisen tärkeyttä. Suomessa on vähiten ulkomaalaisia tohtorintutkinnon suorittajia verrattaessa esimerkiksi Tanskaan, Norjaan ja Ruotsiin.

Tieteen tila 2012 -raportin mukaan suomalaisen tieteen tila on vakaa. Julkisen tutkimus- ja kehitysrahoituksen osuus on noin prosentin bruttokansantuotteesta tänä vuonna.

- Yliopistoilta, tutkimuslaitoksilta ja tutkimuksen rahoittajilta edellytetään entistä enemmän kaukonäköisiä valintoja, kuvailee Suomen akatemian pääjohtaja Heikki Mannila. Hänen mukaansa tällaiset päätökset voivat tarkoittaa myös luopumisia.

Vuosina 2008 - 2010 suomalaistutkijat julkaisivat runsaat 15 000 tieteellistä julkaisua. Se on kuusi prosenttia enemmän kuin 2000-luvun puolivälissä. Suomalaistutkimuksiin tehtyjen viittausten määrä muissa tieteellisissä julkaisuissa on edelleen vakaa. Suomalaisten tieteellisiin julkaisuihin viitattiin 2008 - 2010 kuusi prosenttia enemmän verrattuna julkaisuihin maailmassa keskimäärin.

Suomen akatemian raportti koottiin arviointien perusteella. Niihin osallistui 366 tutkijaa yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Suomen akatemia on tutkinut kotimaisen tieteen tilaa kolmen vuoden välein 1997 lähtien.

Suosittelemme sinulle