Yli kymmenen vuotta sitten Leila Simosella meni kovaa. Yhteiskuntatieteiden tohtorille työpaikka oli toinen koti, kunnes burn out vaani olan takana. Niin 49-vuotias Simonen hyppäsi kiihtyvästä oravanpyörästä, joka oli kiirettä, kulutusta ja työtä.
Hän jätti työnsä ja loikkasi yrittäjäksi sekä kirjailijaksi, itsensä elättäjäksi. Elämän keskiöstä eli hitaasta elämästä, syntyi myös kirja: Polulta poikkeamisen taito.
- Olin tehnyt vuosia järkevää ajattelua ruokkivaa tutkimustyötä, mikä kutisti luovuuden häkkiin. Halusinkin löytää uusia luovuuden lajeja.
Äkkiä luulisi, että lähes työnarkomanin lailla painanut Simonen olisi halunnut vähentää töitä. Väärä luulo.
- Haluaisin laajentaa osaamista: oppia kiehtovia ja vaikeita asioista.
Tästä seurasi reissaamista. Simosesta kuoriutuikin läppärikulkuri, joka tuotti yhteiskunnallisia dekkareita, koulutti ja piti puheita. Sosiaalipolitiikan tutkimus kulki kuitenkin rinnalla.
Harjoitus teki nuukuuden ammattilaisen
Rohkeaa päätöstä Simonen kypsytti pari vuotta, mutta myös harjoitteli tulevaa tiukempaa elämää.
- Tein elämästäni yhden naisen nuukuuslaboratorion. Testasin, miten menee, jos ei rahaa juuri tulekaan. Hyvänä apuna oli Excel-taulukko sekä kynä ja paperi.
Tavaraminimalismi ja kulutuksen keventäminen tuottivat yllättävän bonuksen.
- Olin pienistä hetkistä todella onnellinen - juuri siinä ja nyt.
Edellisessä elämässä palkkaa tuli ja myös meni. Uudessa tilanteessa rahasta oli tullut renki.
Sen polun aukeaminen on parasta. Ettei ruikuta, nalkuta ja narise kaiken materiaalisen hyvinvoinnin keskellä, vaan on onnellinen siitä, mitä on.
- Raha ei suitsinut minua, eikä ajatuksiani. Silti taloudellisesti irrottautuminen oli helpompaa kuin henkisesti.
Vanhasta ja pinttyneestä mallista oli repäistävä eroon. Päänsä sisällä Simonen tunsi, että työ määritti edelleen ihmisen arvoa.
- Henkisesti piti rakentaa itselleen uusi rooli, kun en ollutkaan enää tutkimuspäällikkö.
Saikulla, masentunut vai eläkkeellä?
Vakituisen työn jättäminen herätti vielä 2000-luvun alussa suurta kummastusta. Tuohon aikaan downshiftaus-sanaa ei vielä ollut. Leila Simonen yritti selittää asiaa, mutta ymmärrystä ei liiennyt.
- Sanoin ottavani rennosti ja katsovani, mitä kaikkea maailmaa tuo tulleessaan. Mua katottiin, että onko saikulla, masentunut vai eläkkeellä?
Uhrin asemasta luopuminen antoi mielenrauhan.
- Sen polun aukeaminen on parasta. Ettei ruikuta, nalkuta ja narise kaiken materiaalisen hyvinvoinnin keskellä, vaan on onnellinen siitä, mitä on.
Kaikessa hötäkässä entinen suorittaja teki myös täydellisen elämäntaparemontin. Päivissä jäi tilaa maratonjuoksulle ja salsalle.
- Elämästä tuli yksinkertaisempaa, kun vähensin kulutusta ja lisäsin liikuntaa. Aloitin jopa omalla viljelypalstalla luovan lapiotyön, nainen naurahtaa.
Uudella elämänasenteella Simonen sukelsi myös vaihtotalouteen. Vaihtopiirit ja kodin vaihdot tulivat tutuiksi.
Uudesta yhteisöllisyydestä plakkariin jäi uusia ystäviä ja parempi mieli. Rahatalouden tilalle Simonen sai ystäväyhteiskunnan.