Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Israel: Estelle on poliittinen provokaatio ja sen toiminta estetään

Estelle-laiva pysäytetään, vaikka se edellyttäisi laivan haltuunottoa, sanoo Israelin lähetystön varapäällikkö Ylen Uutisten haastattelussa. Laiva on hänen mielestään poliittinen provokaatio.

Miehistön jäsen heiluttaa Palestiinan lippua laivan kannella.
Estellen miehistön jäsen heilutti Palestiinan lippua laivan kannella aluksen vieraillessa Napolin satamassa 4. lokakuuta. Kuva: AFP / Lehtikuva
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Israel tulee estämään avustuslaiva Estellen pääsyn Gazaan joka tapauksessa, sanoo Israelin lähetystön varapäällikkö Yuval Donio-Gideon Yle Uutisten haastattelussa.

Hänen mukaansa laivan miehistö pyrkii murtamaan Gazan saarron, vaikka saarto on myös YK:n tasolla todettu lailliseksi. Israelilla on siis jopa kansainvälisen yhteisön antama velvollisuus pysäyttää laivan matka, Donio-Gideon perustelee.

Estellen matka on poliittinen provokaatio, jonka tarkoituksena on saada Israel negatiiviseen valoon, Donio-Gideon sanoo.

Hänellä ei ole täsmällistä tietoa, onko Israelin laivasto ottanut Estellen valtaansa, mutta ei pidä arviota epäuskottavana. Israel aikoo ottaa laivan hallintaansa ja viedä laivan israelilaiseen satamaan, sanoo lähetystön varapäällikkö. Hän uskoo tämän tapahtuvan ilman ongelmia, aktivistien tulisi vain lopettaa provokaationsa.

Laivan lasti puretaan satamassa ja se toimitetaan Gazaan, mikäli seassa ei ole luvatonta materiaalia.

Donio-Gideon toivottaa avustusjärjestöt tervetulleiksi Gazaan, mutta järjestäytyneiden avustusjärjestelmien kautta, esim EU:n tai YK:n kautta. Hän huomauttaa tosin, ettei Gazassa ole erityistä tarvetta avustustarvikkeille.

Suosittelemme