Hyppää sisältöön

Tuomioja: Gazan saarto on oikeudellisesti hankala

Gazan saarto on oikeudellisesti hankala asia, kirjoittaa ulkoministeri Erkki Tuomioja blogissaan. Kaksi YK:n komiteaa on tutkinut sen laillisuutta ja tullut eri lopputuloksiin.

Erkki Tuomioja vieraili Ylen aamu-tv:ssä lauantaina. Kuva: Yle

Ulkoministeri Erkki Tuomioja pohtii Estelle-laivaan liittyvää ongelmaa blogikirjoituksessaan. Tuomiojan mielestä saarto tulkitaan monissa maissa kansainvälisen oikeuden mukaiseksi, mutta poliittisesti Tuomioja ei hyväksy sitä.

Tuomiojan mukaan Gazan saarto ei ole juridisesti yksiselitteinen.

YK:n pääsihteerin asettama tutkimuskomitea selvitti toukokuussa 2010 tapahtunutta välikohtausta, jossa Israelin asevoimat hyökkäsi Gazaan matkalla olleita Flotilla-avustuslaivoja vastaan. Komitea tuli siihen tulokseen, että saarto ei riko kansainvälistä oikeutta. Tuomiojan mukaan tähän näkemykseen monet maat nojaavat.

Sen sijaan samaa välikohtausta selvitellyt YK:n ihmisoikeusneuvostolle raportoinut komitea tuli päinvastaiseen lopputulokseen.

Tuomioja on sitä mieltä, että Gazan saarto on poliittisesti tuomittava. Myös EU on vaatinut sen purkamista, Tuomioja muistuttaa.

Suomen ulkoministeriö ja liikenteen turvallisuusvirasto Trafi seuraavat Estelle-laivan matkaa. Ne ovat olleet myös yhteydessä laivan suomalaiseen kapteeniin. Laiva on nyt viety Ashdodiiin, missä laivan suomalaiset saavat konsuliapua.

Suomella ei ole velvollisuutta, mahdollisuutta tai syytä tehdä enempää, Tuomioja kirjoittaa. Välittömämmin asianosaisia olisivat Ruotsi sekä Ship to Gaza -järjestö.

_Juttua on korjattu 20.10. kello 23.30. Jutusta on poistettu virheellinen tieto siitä, että Gazan saarto olisi Tuomiojan mukaan laillinen. _

Suosittelemme sinulle