Nimettömänä pysyttelevä joukko on koonnut Kunnollisvaalit 2012 -blogialustan, jossa paljastuu kuntavaaliehdokkaiden soraääniä. Ylläpitäjän mukaan sivuston taustalla on huoli suomalaisen politiikan äärisuuntauksien ja erityisesti oikeistoradikalismin vahvistumisesta viime vuosina. Yle Uutiset Suora linja oli sähköpostitse yhteydessä yhteen blogin ylläpitäjistä. Hänen mukaansa ääriliikkeet saavat nykyisin aatteilleen huomattavan helposti laajan vastaanoton muun muassa sosiaalisen median ansiosta.
- Motiivina blogin perustamiselle oli somessa vastaan tullut uhkailu ja pelottelu, joka on valitettavan yleistä ja törkeää. Poliittisen väkivallan ilmapiiri on ainakin verkossa varsin sakea, kuvailee sivuston ylläpitäjä.
Kunnollisvaalit -blogin ylläpitäjät haluavat pysyä nimettöminä turvallisuussyistä. He eivät paljasta itseään edes toimitukselle.
- Emme usko, että tekijöiden henkilöllisyydellä on juurikaan merkitystä itse asian kannalta. Tunnemme sen verran suomalaista ääriliikehdintää, että uhkailu on tullut muissa yhteyksissä tutuksi. Toivomme tietysti, etteivät blogissa esitellyt ehdokkaat joudu väkivaltauhkailun kohteeksi, kertoo yksi blogin ylläpitäjistä Yle Uutiset Suoralle linjalle.
Yle Kymenlaakson mukaan poliisi tutkii blogia sinne kopioitujen kirjoitusten vuoksi. Poliisi katsoo, että myös kirjoitusten kopioija on saattanut syyllistyä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Poliisin mukaan tutkintanimike voi muuttua tutkinan edetessä. Blogin ylläpito ihmettelee sähköpostissaan, ettei poliisi ole ollut siihen yhteydessä, vaikka sähköpostiosoite on mainittu blogissa.
Ehdokkaita etsittiin pistokokeilla
Ylläpitäjän mukaan Kunnollisvaalit on puoluepoliittisesti sitoutumaton julkaisualusta, eivätkä ylläpitäjät lähtökohtaisesti kannata tai vastusta mitään puoluetta. Kunnollisvaalien listalle päätyneet kuntavaaliehdokkaat ovat löytyneet ”pistokokein”sosiaalisesta mediasta ja ehdokkaiden vaaliblogeista.
Kunnollisvaalit 2012 -sivustolle on päätynyt kuntavaaliehdokkaita useasta eri puolueesta. Kriteereinä sivustolle päätymiseen ovat muun muassa erilaiset äärioikeistolaisuuteen tai rasismiin viittaavat kannanotot.
Erityisesti suurennuslasin alla ovat olleet äärioikeistolaiseen Suomen Sisu -järjestöön kuuluvat ehdokkaat sekä monikulttuurisuutta vastustavan Finnish Defence Leaguen (FDL) Facebook-kannattajat. Lisäksi Kunnollisvaalit -listalle on päätynyt ehdokkaita, joita on syytetty rasistisista rikoksia, esimerkiksi kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.
Räikeää kirjoittelua somessa
Yle Uutiset Suora linja poimi muutamia esimerkkejä Kunnollisvaalit –blogin sisällöstä. Toimitus tarkasti, että blogista nostetut kommentit löytyivät ehdokkaan sivustolta.
Kotkalainen kokoomuksen ehdokas Teppo Marttinen lainaa vaalisivuillaan natsi-Saksan aikaisten SS-miesten tunnuslausetta: ”_Meine Ehre heißt Treue – uskollisuus on kunniani”. _Lisäksi Marttisen Facebookin vaalisivua koristaa kuva Saksan joukoista ylittämässä Puolan rajaa vuonna 1939.
Perussuomalaisista eronnut ja sitoutumattomana ehdolla oleva Jouni Viitanen kirjoittaa Facebookissa odottavansa Timo Soinin eroa:”Soinin lähtölaskenta alkaa, valitkaa seuraavalla kerralla viisaammin”. Kunnollisvaalit-blogi paljastaa Viitasen kommentoineen Mikael Jungnerin elokuussa saamaa sydänkohtausta sanoin:”olis saatana kuollut”.
”Maassa maan tavalla, tai alkuasukkaat kielikurssille”
Kari Ansamaa, kokoomuksen kuntavaaliehdokas
Kokoomuslainen Kari Ansamaa kannattaa avoimesti Facebookissa Suomen Sisua sekä monikultttuurisuutta vastustavaa Finnish Defence Leaguea (FDL).
”Maassa maan tavalla, tai alkuasukkaat kielikurssille”, kirjoittaa Ansamaa äskettäin Facebookissa.
Ansamaa mainostaa julkisesti Facebook-sivuillaan Afrikan tähti -pelistä versiota ”Afrikkaan lähti” myyntipuheella ”lähetä somali kotiin”. Lisäksi Ansamaa toivottaa suomalaisille hyvää itsenäisyyspäivää suomalaisen Waffen-SS-pataljoonan lipulla.
Seppo Heino, järvenpääläinen perussuomalaisten ehdokas, kirjoittaa vaalisivuillaan Facebookissa ”mamu raiskaajista” sekä kannattaa julkisesti FDL:llää.
Kristillisdemokraattien listoilla oleva ehdokas Pirjo-Margit Jauhiainen kirjoittaa Facebookissa ”Abu Hassaneista” arjessamme.
Kemiläinen perussuomalaisten Harri Tauriainen kannattaa julkisesti Facebookissa ”White Poweria” eli uusnatseille tunnusomaista valkoista valtaa. Tauriainen kutsuu itseään vaaliblogissaan ”roturealistiksi”.
Kunnollisvaalit 2012 -blogi kirjoittaa, ettäSinivalkoiset Oulun parhaaksi -puolueen listalla oleva Kai M Aalto on tunnetun 70-90-luvuilla vaikuttaneen uusnatsi Pekka Siitoinin manttelinperijä. Kai M Aalto tuli nuoruudessaan tunnetuksi muun muassa epäonnistuneesta lentokonekaappauksesta.