Helsingin nuorisoasiainkeskuksen Nuorten Ääni -toimituksen nuoret halusivat kysyä kuntapäättäjiltä, miksi olemme tässä tilanteessa.
Ensimmäisessä jutussa selvitetään itähelsinkiläisen Kontulan lähiön huonoa turvallisuustilannetta. Lapset ja nuoret saavat kertoa omin sanoin, miksi heitä pelottaa liikkua yksin ostarilla.
Toisessa jutussa selvitetään, miksi sosiaalityöntekijä ei välttämättä ota nuoren mielipidettä huomioon lain vaatimalla tavalla. Huostaanottoprosessin kokenut nuori kertoo muodollisen kuulemisen olevan varsin yleistä sosiaalityössä.
Kolmas juttu antaa äänen Lohjan nuorille, jotka joutuvat hengailemaan Prisman lattialla, koska parempiakaan paikkoja ei illanviettoon löydy.
Jokaisessa jutussa nuoret ovat itse havainneet ongelman, johon poliitikot saavat selittää syitä. Helppoa se ei ollut - esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava kertoi olleensa elämänsä pisimmässä haastattelussa arvioidessaan Kontulan ongelmia. Sosiaalityön laiminlyöntejä selvittänyt toimittaja haastatteli useita lautakunnan jäseniä, mutta juuri kukaan ei osannut selittää, mistä päätöksistä ongelmat johtuvat.
Kaikki jutut ovat alusta loppuun saakka nuorten suunnittelemia ja tekemiä. Nuoret päättivät itse, mitkä aiheet halusivat nostaa esille kuntavaaleja varten. Lopputuloksesta huomaa, että poliitikot eivät ole tottuneet perustelemaan nuorille heitä koskevia päätöksiä.
Katariina Aho
Nuorten ääni -toimitus