Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Kousan maali laiha lohtu - Ufan ja Tarkin vire sai jatkoa

Iiro Tarkki torjui Salavat Julajev Ufan toiseen peräkkäiseen voittoonsa. Suomalaispuolustaja Mikko Kousan kauden toinen osuma ei riittänyt Kari Jalosen luotsaamalle Torpedolle.

Sami Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Vaisun alkukauden Itä-Euroopan jääkiekkoliiga KHL:ssä pelannut Salavat Julajev Ufa saalisti maanantain kierroksella toisen peräkkäisen voittonsa kaatamalla Torpedo Nizni Novgorodin maalein 3-2.

Ufa ratkaisi ottelun jo ensimmäisessä erässä karkaamalla Sergei Zinovjevin, Nikita Filatovin ja Igor Mirnovin osumilla 3-0-johtoon.

Kari Jalosen luotsaama Torpedo aloitti kirinsä toisessa erässä. Ensimmäistä kauttaan KHL:ssä pelaava kiekollinen puolustaja Mikko Kousa nosti toisessa erässä ylivoimalla Torpedon kahden maalin päähän.

Kolmannessa erässä Pjotr Shastlivi laukoi Torpedon 2-3-kavennuksen, mutta lähemmäksi läntisessä konferenssissa viidentenä oleva Torpedo ei päässyt.

Ufa nousi kauden 11. voitollaan itäisessä konferenssissa pudotuspeliviivan paremmalle puolelle. Vahvasti viime otteluissa esiintynyt Ufa-vahti Iiro Tarkki pysäytti 31 laukausta.

Suosittelemme