Uusperheen unelma onnesta, yhteisestä kodista ja perheestä voi vaihtua nopeasti kriisiksi. Perheen molempien aikuisten on sitouduttava perheeseen ja tehtävä töitä onnensa eteen.
- Uusperheen kehityksessä on neljä eri vaihetta. Aluksi unelmoidaan onnesta ja yhteisestä perheestä. Sen jälkeen tulee usein hämmennyksen vaihe, kun huomataan, ettei kaikki toimikaan niin kuin oli ajateltu. Ydinperhemalli ei toteudukaan. Sitten kun tämä hämmenys purkautuu, niin perhe on kriisissä, kertoo turkulainen perheneuvoja Anne Nylund.
Uusperheet hajoavat ydinperhettä helpommin kriisitilanteissa. Uusperheen kehityskaaren neljäs vaihe on tärkein.
- Silloin kriisissä oleva pariskunta päättää sitoutua perheeseen. He työskentelevät yhdessä kriisin läpi ja yrittävät saada perheen toimimaan. Pitää jaksaa työstää kriisi läpi, jatkaa Nylund.
Uusperhe ei voi olla ydinperhe
Apua hakevien uusperheiden suurin ongelma on Nylundin mukaan omien roolien löytäminen perheen sisällä.
Parisuhteeseen pitäisi panostaa joskus jopa lasten kustannuksella.
Anne Nylund
- Perhe pitäisi ensin rajata, sopia roolit ja sitten lähteä työstämään omaa perhettä. Uusperheessä on monta ulkopuolista tekijää, kuten ex-kumppanit ja isovanhemmat. Pitäisi sopia yhdessä kuinka paljon nämä henkilöt pääsevät vaikuttamaan perheen asioihin.
Uusperheen jäsenten keskinäinen vuorovaikutus on erilaista kuin ydinperheessä. Perheen sisällä saattaa olla uusperheelle tyypillisiä tuntemuksia kuten mustasukkaisuutta, ulkopuolisuutta ja kateutta.
- Uusperheestä voidaan ajatella, että onko tämä perhe ihan normaali. Myös ammattiauttajat voivat ajatella niin, jos uusperhettä yritetään katsoa ydinperheen dynamiikalla. Tiedotusta pitäisi lisätä. Uusperheille on olemassa heitä varten räätälöityä apua, miettii Anne Nylund.
Uusperheiden määrä perheneuvoloiden asiakkaina kasvaa koko ajan.
- Mielestäni uusperheet osaavat jo melko hyvin hakea apua ongelmiinsa. Esimerkiksi pienen kunnan perheneuvolan asiakkaista jopa 60% on uusperheellisiä, tietää Suomen Uusperheellisten Liiton toiminnanjohtaja, perheterapeutti Pekka Larkela.
Me-henki kantaa vaikeuksien yli
Sekä ydinperheessä että uusperheessä parisuhde on perheen ydin. Kun lapset voivat luottaa aikuisten hyvinvointiin, myös lapsilla on rauhallinen mieli.
Vaikka perhe putoaa uusperheellisten joukosta pois laskennallisesti kun lapset täyttävät 18-vuotta, ei uusperhe mihinkään katoa, se säilyy läpi elämän.
Pekka Larkela
- Parisuhteeseen pitäisi panostaa joskus jopa lasten kustannuksella. Panostaminen tarkoittaa toisen kuuntelemista, yhteistä aikaa, arvostamista sekä kunnioittamista, neuvoo Anne Nylund.
Uusperheessä liikkuvia elementtejä on moninkertaisesti ydinperheeseen verrattuna. Nylundin mukaan uusperheen aikuisten pitäisi löytää parisuhteen me-henki.
Monesti ajatellaan, että varsinkin lapset kärsivät uusperhekuvioista.
- Uusperhe voi parhaimmillaan olla uusi mahdollisuus. Ydinperheessä on voinut olla väkivaltaisuutta tai muita vakavia ongelmia. Silloin uusperhe voi olla eheyttävä, turvallinen uusi perhe, sanoo Nylund.
Uusperheiden laskennassa tilastoharha
Väestöliiton mukaan lapsiperheistä noin 10 prosenttia eli reilut 53 000 perhettä kantaa uusperheen titteliä Suomessa. Uusperheiden määrä on pysynyt vakiona jo useita vuosia.
- Emme tiedä tarkalleen mistä tasainen luku johtuu, väestöpohjan pienenemisestä vai avoliittojen lisääntymisestä, kertoo Pekka Larkela.
Uusperheiksi lasketaan perheet, joissa on vähintään yksi alle 18-vuotias vain toisen vanhemman lapsi. Larkelan mukaan tämä laskentatapa aiheuttaa tilastovirheen.
- Kun uusperheen lapsi täyttää 18 vuotta, perhe putoaa laskennallisesti uusperheiden joukosta pois. Ei uusperhe mihinkään katoa, se säilyy läpi elämän, asui lapsi sitten kotona 18-vuotta täytettyään tai ei.