Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Ruotsiin lähetetyt sotalapset taistelevat edelleen oikeuksistaan

Joillekin sotalapsille turvapaikasta tulikin helvetti. Uusi tv-dokumentti kertoo hyväksikäytöstä ja väkivallasta.

Jyrki Hara
Avaa Yle-sovelluksessa

Sotavuosina Suomesta Ruotsiin lähetetyt sotalapset taistelevat edelleen oikeuksistaan Ruotsissa.

Uusi dokumentti kertoo sotalapsiin kohdistuneesta väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ruotsin valtio ei dokumentin mukaan ole halukas korvaamaan sotalasten kokemia kärsimyksiä.

Ruotsi otti talvi- ja jatkosodan aikana vastaan noin 70 000 suomalaista lasta. Suurin osa päätyi ruotsalaisten sijaisvanhempien hoiviin, osa sotalapsia varten perustettuihin lastenkoteihin. Ruotsin television suomenkielisen toimituksen tuottama dokumentti Osoitelappu tuntematon kertoo, että joillekin lapsille uusi turvapaikka olikin suoranainen helvetti.

- Ensimmäinen muistoni on, että makaan selälläni. Kasvatusäitini nostaa päätäni ja alkaa kiiluvin silmin lyödä kasvoihini, kertoo dokumentissa Bengt Lander, joka aikanaan saapui Ruotsiin Pentti-nimisenä kaksivuotiaana pikkupoikana.

"Väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä"

Dokumentissa esiintyy kaksi entistä sotalasta. Molemmat kertovat joutuneensa jatkuvan väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi Ruotsissa. Elokuvan tekijä, Ruotsin television toimittaja Eija Sarinko sanoo halunneensa nostaa esiin vaietun ilmiön.

- Niin paljon kuullaan niitä juttuja, että kiitos Ruotsi. Ruotsissa sanottiin, että Suomen asia on Ruotsin. Tässä hengessä haluttiin auttaa Suomea ja muka hyvin meni. Mutta me haluamme tällä dokumentilla kertoa toisenlaisen tarinan sotalasten elämästä, Sarinko kertoo.

Noin 15 000 sotalasta jäi sodan jälkeen pysyvästi Ruotsiin. Heidän edustajansa taistelevat nyt korvausten saamiseksi vääryyttä kärsineille.

Suomalaisuhrit eivät saa korvauksia

Ruotsin valtiopäivät on parhaillaan päättämässä korvauksista menneiden vuosikymmenten aikana lastenkodeissa kaltoinkohdelluille ruotsalaislapsille, mutta sotalapset jäivät lakiesityksen ulkopuolelle. Sotalapsiyhdistysten keskusliiton sihteeri Kai Rosnell ihmettelee ratkaisua.

- Sotalasten pitäisi saada korvaus samalla tavalla kuin muidenkin väärinkohdeltujen lasten. Mutta tuntuu, ettei lakiesitystä haluta muuttaa, sotalapsia edustava Kai Rosnell sanoo.

Kuinka moni suomalaislapsi joutui väärinkäytösten kohteeksi, sitä tv-dokumenti ei kerro, eikä kukaan tiedä. Ohjelman tekijät uskovat, että aiheen saama julkisuus tuo esiin paljon uusia, surullisia kohtaloita.

- Anteeksi en voi koskaan antaa. Mutta sittenkään en ole katkera, sanoo Bengt Lander kertomuksensa päätteeksi.

Dokumentti Osoitelappu tuntematon esitetään Ruotsissa ensi viikolla ja Suomessa TV1:ssä 13. marraskuuta.

Suosittelemme