Hyppää sisältöön

Nettikahvilan pitäjälle pitkä vankeustuomio Kiinassa

Internet-kahvilaa pitänyt Cao Hiabo sai kahdeksan vuoden tuomion ilmoitettuaan netissä uuden puolueen perustamisesta.

Kiinalainen Cao Haibo on tuomittu kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen valtionvastaisesta toiminnasta. Lounaiskiinalaisen Kunmingin kaupungin oikeusistuimen antama tuomio langetettiini vain viikkoa ennen kommunistipuolueen kokousta, jossa Kiinan odotetaan saavan uutta sukupolvea edustavat johtajat.

Asianajajansa mukaan Cao oli vaatinut demokratiaa ja yrittänyt perustaa puolueen, jonka hän oli nimennyt Kiinan tasavaltalaispuolueeksi. Caon syyte, valtionvastainen toiminta, on ankarampi kuin yleisemmin toisinajattelijoita vastaan käytetty yllytys valtionvastaiseen toimintaan.

Asianajaja Ma Xiaopeng sanoo, ettei Cao, 27, ymmärtänyt kiinalaista politiikkaa.

- Meidän mielestämme hän on kypsymätön lapsi, joka ei tajunnut, että puolue suhtautuisi hänen toimintaansa vakavasti, sanoi Ma uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Man mukaan Caon perustama puolue toimi vain yhden päivän ajan Internetissä. Cao omisti nettikahvilan, eikä hän ole pidetty tärkeänä toisinajattelijana. Myös Caon kerrotaan yllättyneen tuomion ankaruudesta.

Tuomion arvellaan heijastelevan kommunistipuolueen päättäväisyyttä toisinajattelijoita kohtaan aikana, jolloin se valmistautuu tärkeään sukupolvenvaihdokseen. Pekingissä ensi torstaina alkavassa puoluekokouksessa presidentti Hu Jintao luopuu tehtävästään. Hänen tilalleen noussee Xi Jinping.

Lisäksi nykyisen pääministerin Wen Jiabaon paikalle on nousemassa nykyinen varapääministeri Lii Keqiang.

Suosittelemme sinulle