Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Brittikylän keskusaukiolta löytyi muinaisten mahtipitojen suurhalli

Anglosaksinen eliitti söi, joi ja juhli suuressa hirsisalissa Kentin pakana-ajan lähetessä loppuaan.

Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Brittiarkeologit ovat kaivaneet päivänvaloon jäänteet rakennuksesta, jossa varhaiset anglosaksikuninkaat ja -soturit pitivät kokouksia ja joivat, söivät ja juhlivat aikansa upeimmassa ympäristössä. Lymingen kylästä Kentin kreivikunnasta Kaakkois-Englannin löytynyt 1 300 vuoden takainen sali on kerrassaan poikkeuksellinen löytö. 

Eläinten luiden määrä kertoo, että juhlissa mässäiltiin perin pohjin.

21 metrin pituinen ja 8,5 metriä leveä rakennus oli aikanaan jättiläinen, jonne mahtui juhlimaan ainakin 60 ihmistä. Juuri tällaisesta rakennuksesta kertoo kuuluisa anglosaksinen sankarirunoelma Beowulf, jossa "hirsihalli on koristeltu kullalla" ja sen "loisto säteilee ylitse monen maan".

Eliitille ei olisi ollut parempaa tapaa osoittaa asemaansa ja varallisuuttaan kuin tällainen rakennus, sanoo kaivausten johtaja Gabor Thomas Readingin yliopistosta.

Juhlat kestivät päiväkausia

Jo 30 vuotta sitten tiedettiin, että Lymingen kylän keskellä sijaitsevan nurmikkoalueen alla on jotakin vanhaa. Raunioiden olemassaolo varmistui maatutkan avulla viime kesänä, mutta vasta kaivaukset paljastivat, miten harvinaisesta löydöstä on kyse.

Rakennuksen pohjalta löytyneiden eläinten luiden määrä kertoo, että juhlissa mässäiltiin perin pohjin, Thomas kertoo ja lisää, että juhlat epäilemättä kestivät päiviä, alkoholi virtasi ja sankaritarinoita kerrottiin. Myös kuningas perheineen ja saattueineen lienee vieraillut juuri tässä rakennuksessa.

Paikalta löytyi myös esineitä, jotka kertovat makeasta elämästä: korujen palasia, luukampoja ja hyvin säilynyt pronssinen kynsienhoitovälineistö.

Erityisen mielissään tutkijat ovat kullatusta helan kappaleesta, joka aikoinaan koristi hevosen valjaita. Tämän löydön koristelutyylin ansiosta rauniot olivat ajoitettavissa 600-luvun loppuun tai 700-luvun alkuun. Samalla löytö kertoo hallin käyttäjien statuksesta: vain soturiaatelisto kykeni omistamaan niin kalliin otuksen kuin hevosen.

Pakanasalin korvasi kirkko

Löydöt kertovat myös, että rakennus joko paloi tai ainakin vaurioitui tulipalossa. Jos hirsiseinistä jäi mitään jäljelle, se kelpasi varmasti kierrätykseen.

Thomasin mukaan juhlasalin aika olisi ollut muutoinkin ohi, sillä alue hylättiin noihin aikoihin. Asukkaat rakensivat läheiselle kukkulalle uuden kylän - ja uuden komean keskusrakennuksen. Se oli kirkko, sillä Kentin muiden anglosaksien tavoin heimo oli juuri kääntynyt kristinuskoon.

Lymingen kaivaukset, joita on tehty viime vuosien aikana eri puolilla kylää, jatkuvat ensi kesänä. Nyt tehdyt löydöt ovat vasta jäävuoren huippu, tutkijat uskovat.

Suosittelemme