Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Japanilaiset vaativat USA:ta vetämään pelätyt lentokoneet Okinawalta

Helikopterin ja lentokoneen ominaisuuksia yhdistävälle Ospreylle on sattunut kaksi onnettomuutta. Okinawalaiset pelkäävät, että yksi heidän saarelleen sijoitetuista koneista on seuraava turmakone.

Yksi kahdestatoista Osprey-lentokoneesta ylhäältä kuvattuna.
Kuva: JPNHK
Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Tuhannet japanilaiset ovat osoittaneet mieltään Yhdysvaltain sotilaslentokoneita vastaan. Mielenosoittajat kerääntyivät sunnuntaina Tokion keskustaan vaatimaan, että Yhdysvallat vie 12 Osprey-konettaan pois Okinawan saarelta.

Helikopterin tavoin nousevalle mutta lentokoneen tavoin lentävälle konetyypille on sattunut kaksi onnettomuutta, ja okinawalaiset pelkäävät saavansa Ospreyn niskaansa kotisaarellaan. Koneet ovat Futenman lentotukikohdassa, joka sijaitsee keskellä taajaan asutettua aluetta.

Syyskuussa mielenosoittajat tukkivat pääsyn Futenmahan, kun Yhdysvaltain ja Japanin hallitukset olivat sopineet Osprey-koneiden sijoittamisesta sinne. Hallitusten mukaan koneen molemmat turmat johtuivat lentäjän virheestä.

Yli puolet Japanissa palvelevista yhdysvaltalaissotilaista on Okinawan saarella. Välit paikallisiin asukkaisiin ovat parhaimmillaankin viileät. 

Äskettäin suhteet kiristyivät, kun yhden yhdysvaltalaissotilaan epäiltiin käyneen teinipojan kimppuun. Vain pari viikkoa sitten kaikille 52 000 sotilaalle määrättiin ulkonaliikkumiskielto, kun kaksi sotilasta oli pidätetty epäiltyinä okinawalaisnaisen raiskauksesta.

Suosittelemme