Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Obaman vaaliväki juhlii - voitto ratkesi yllättävän nopeasti

Kaikki Yhdysvaltain suuret tv-kanavat julistivat Obaman voittajaksi hänen voitettuaan vaa'ankieliosavaltiossa Ohiossa. Obaman vaaliväen juhlat alkoivat saman tien.

Anniina Wallius
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yhdysvaltain presidentinvaaleista tuli juuri sellainen jännitysnäytelmä kuin etukäteen arvioitiin, mutta tulos ratkesi sittenkin yllättävän nopeasti.  Kello kuuden jälkeen Suomen aikaa tv-kanavien ennusteet kääntyivät sille kannalle, että Obama oli vaalien voittaja hänen saatuaan taakseen vaa'ankieliosavaltion Ohion 18 valitsijamiestä.

Varhaisaamun tunteina ennusteet voittajasta vaihtelivat sen mukaan, miten ääntenlasku eteni vaa'ankieliosavaltioissa, joissa voittaja ei ollut selvä mielipidekyselyjen ja aiempien vaalitulosten perusteella. Tärkeimpiä olivat Ohion lisäksi Florida ja Virginia.

Obaman takana on tällä hetkellä 303 ja Romneyn takana 206 valitsijamiestä. Voittoon tarvitaan 270. Luvuista puuttuvat enää Floridan 29 valitsijamiestä. Floridan laskentatilanne oli äärimmäisen tiukka, kun laskenta keskeytettiin yön ajaksi. 

Tunnelma Obaman kampanjaväen juhlissa Chicagossa kohosi ennusteiden kirkastuessa ja repesi valloilleen Ohion äänten selvittyä. Obama on seitsemän viime vuosikymmenen aikana vasta toinen demokraattipuoluetta edustava presidentti, joka valitaan toiselle virkakaudelle.

Kokonaisäänimäärä ei ratkaise USA:ssa

Yhdysvalloissa osavaltioiden kaikki valitsijamiespaikat menevät voittajalle eli niitä ei jaeta, kuten suhteellisessa vaalitavassa.

Etukäteen arveltiin, että ratkaisua jouduttaisiin jännittämään pitkään, kunnes suuren Floridan 29 valitsijamiespaikkaa olisivat ratkenneet.

Vaalijärjestelmän vuoksi ei myöskään ole selvää, että valtakunnallisesti eniten ääniä saanut ehdokas on myös vaalien voittaja. Näissäkin vaaleissa näytti aluksi siltä, että häviäjän äänisaalis olisi voittajaa suurempi.

Tilanne kuitenkin muuttui laskennan edetessä. Kun noin neljä viidesosaa äänistä on laskettu, Obama on saanut niistä 52,2 miljoonaa eli 49,5 prosenttia. Romneyn äänisaalis oli 51,7 miljoonaa eli 49 prosenttia.

Suosittelemme