Hyppää sisältöön

Päiväkotikoiran työ on kuunnella satuja ja salaisuuksia

Jyväskyläläisen päiväkoti Kotimetsän henkilökuntaan on tänä syksynä liittynyt kaksi vähän karvaisempaa apulaista. Islanninlammaskoirat Huppe ja Taru ovat vielä lapsia itsekin, mutta parin vuoden päästä niiden pitäisi työskennellä päiväkodissa.

Huppe on yksi Suomen ensimmäisistä päiväkotikoirista. Kuva: Simo Pitkänen / Yle

Islanninlammaskoirat Huppe ja Taru ovat Suomen ensimmäisiä päiväkotikoiria. Tällä hetkellä jyväskyläläisen päiväkoti Kotimetsän lisäksi koirakavereita on tiettävästi vain yhdessä tamperelaisessa ryhmäpäiväkodissa.

Koirien hankkiminen päiväkotiin on vaatinut pitkällistä suunnittelua.

- Perustimme tämän yrityksen viisi vuotta sitten ja samalla aloitimme suunnittelun. Pentuja etsittiin kaksi vuotta. Pari vuotta sitten asiasta tehtiin ensimmäinen kysely asiakasperheille. Vanhemmat ovat olleet mukana suunnittelussa, kertoo Kotimetsän toimitusjohtaja Anu Lapinmäki.

Huppe ja Taru työskentelevät joka päivä yhdeksästä viiteen. Tämän jälkeen ilta vietetään kotikoirana. Tavoiteena on, että lasten hoitoon osallistuvina päiväkotikoirina he työskentelisivät reilun vuoden päästä.

- Koirien varsinaista työtä on kuunnella lasten satuja ja leikkiä. Sille voi myös kertoa kaikki salaisuudet, joita ei halua kertoa päiväkodintädille tai kaverillekaan, Lapinmäki kuvailee.

Koira opettaa ja piristää

Tutkimukset ovat osoittaneet koirien vähentävän stressiä ja opettavan lapsille myös  vastuuta. Päiväkodin hoitajat saavat apua koirien koulutukseen. Myös vanhempia ja lapsia on ohjattu toimimaan koirien kanssa.

- Tavoitteena on tehdä päivästä ohjeiden avulla niin varma, että vahinkoja ei pääse sattumaan. Sitä kautta varmistamme, että ne vuorovaikutustilanteet ovat mukavia ja positiivisia niin lapsille kuin koirille, sanoo koirakouluttaja Hanna Parkkola.

Vanhemmat ovat suhtautuneet päiväkotikoiriin hyvin. Lapset ja koirat tutustuvat toisiinsa pikkuhiljaa. Kohtaamiset kestävät aluksi vain minuutteja ja ovat valvottuja.

Lapset ovat nyt jo ottaneet uudet päiväkotikaverit ilolla vastaan.

- Opetamme niille ainakin jalkapalloa, sanovat 5-vuotias Simo ja 4-vuotias Aleksi.

5-vuotias Lumikin on jo tottunut koiran touhuihin.

- Se on ollut tuolla häkissään ja keittiössä. Välillä ne on haukkunut silloin, kun me ollaan nukuttu, Lumi kertoo.

Suosittelemme sinulle