Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Nyt puhuu hoitaja: Epäkohtia peitellään omaisilta

Hoitajien on vaikea puhua vanhainkotien ongelmista edes vanhusten omaisille. Yle Uutisille työstään kertonut hoitaja arvelee pelon ilmapiirin juurtuneen syvälle koko ammattikuntaan. Hoitajat kokevat, että epäkohdista on turha puhua, koska niiden esiin nostaminen ei johda konkreettisiin toimenpiteisiin.

Toimittaja Jari Pelkonen haastattelee hoitajaa.
Kuva: Yle Satakunta
Yle Satakunta
Avaa Yle-sovelluksessa

Porilaisten vanhainkotien heikosta ruoanlaadusta syntynyt vellikohu ja sen ympärillä vellova keskustelu vaientamisen kulttuurista jatkuu kiivaana. Porilaisessa vanhainkodissa työskentelevä hoitaja kertoo tilanteen tulleen nyt siihen pisteeseen, että myös henkilökunnan on pakko alkaa puhua siitä, mitä vanhustenhoidossa tällä hetkellä tapahtuu.

Yle Satakunnan haastattelema hoitaja ei halunnut antaa nimeään julkisuuteen, koska pelkää työpaikkansa puolesta.

- Tällä alalla on ollut sellainen perinne, että hoitajat hoitavat ongelmat omasta selkänahastaan. Mieluummin omaisillekin valehdellaan ja peitellään kuin kerrotaan epäkohdista.

Hoitajan mukaan ongelmista on kehotettu vaikenemaan.

- On sekä annettu ymmärtää että ihan suoraan kielletty puhumasta. Esimerkiksi velliasian tiimoilta meille sanottiin, että Porin perusturvalla on tiedottaja, joka kertoo asioista.

Henkilökunta turhautunut tilanteeseen

Hoitaja pelkää vanhusten kärsivän aliravitsemuksesta resurssien puutteen ja ruoan huonon laadun takia.

- Moni vanhus on ruoan saatuaan sanonut sen olevan niin pahaa, ettei syö sitä. Lisäksi hoitajilla ei ole tarpeeksi aikaa vanhusten syöttämiseen.

Asiaa kommentoivan hoitohenkilön mukaan vanhainkotien henkilökunta alkaa olla turhautunut vallitsevaan tilanteeseen.

- Ihmiset ovat väsyneitä ja kyllästyneitä siihen, että he eivät pysty tekemään niitä töitä, joihin heidät on koulutettu ja palkattu.

Myös vanhainkotien siisteys saa tylyn arvosanan hoitajalta.

- Kun siivouspalvelu siirtyi palveluliikelaitokselle, niin siitä ei ole mitään positiivista sanottavaa. Kun siivous tapahtuu perjantain jälkeen seuraavan kerran maanantaina ja jotain siivottavaa tulee siinä välissä, niin sekin kaatuu hoitajien niskaan.

Epäkohtia vastaan ei jakseta enää taistella. Surullista kyllä, hoitajat ovat alistuneet tilanteeseen, eikä johdon kykyyn hoitaa ongelmia enää uskota.

- On nämä kaikki asiat varmasti tiedossa sataprosenttisesti. Onhan se tietenkin omaakin tyhmyyttä kun on vain hiljaa. Siihen ne ehkä luottaa, toteaa hoitaja.

Tämä haastattelu tehtiin poikkeuksellisesti nimettömänä hoitajan lähdesuojan turvaamiseksi.

Suosittelemme sinulle