Ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo sanoo hyväksyvänsä apulaisoikeuskanslerilta saamansa huomautuksen Valamon luostarin johtajan erottamisesta.
Arkkipiispa erotti arkkimandriitta Sergein noin vuosi sitten. Päätös oli apulaisoikeuskanslerin mukaan lain vastainen, eikä laki säädä arkkipiispalle oikeutta erottaa johtajaa.
Arkkipiispa Leo arvioi tulkinnan johtavan siihen, että luostarin johtaja on erottamaton. Hänen mukaansa kirkolla on kuitenkin oltava keinot puuttua tilanteeseen, jos joku luostarin johdossa toimii sopimattomalla tavalla.
Sergei tyytyväinen päätökseen
Valamon johdosta erotettu arkkimandriitta Sergei puolestaan sanoo olevansa hyvin kiitollinen apulaisoikeuskanslerin ratkaisusta. Sergein mielestä päätös kertoo siitä, että kirkossa ei voida rikkoa lakia ilman, että valtio puuttuisi asiaan.
Koen oman erottamiseni suurena vääryytenä.
Arkkimandriitta Sergei
- Tuntuu hyvälle, että Suomessa on vielä oikeus olemassa. Koen oman erottamiseni suurena vääryytenä, Sergei sanoo.
Sergein mukaan on arkkipiispa Leon käsissä, otetaanko Valamon luostarin johtajan paikka uudelleen käsittelyyn.
- Olen tietysti käytettävissä. Siinä jouduttaisiin todennäköisesti pitämään uusi luostarin johtajan vaali. Se on veljestön päätös, ja viime kädessä arkkipiispan, koska hän viime kädessä vahvistaa tai on vahvistamatta tuloksen, Sergei toteaa.
Luostaria on johtanut Sergein erottamisen jälkeen piispa Arseni.