Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Nuoret etsivät humalaa energiajuomista

Energiajuomia juodaan isoissa porukoissa ja määrät saattavat olla jopa kymmeniä tölkkejä päivässä. Tavoitteena on humalan kaltainen "pärinä"-tila.

Energiajuomatölkkejä ihmisen kädessä.
Kuva: Hanna Lumme / Yle
Meeri Niinistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Lahtelaisessa kauppakeskuksessa kerättiin nimiä lakialoitteeseen, jonka tavoitteena on kieltää energiajuomat alle 16-vuotiailta. Lahden kaupungin nuorisopalvelut ovat lyöneet hynttyyt yhteen Suomen Vanhempainliiton kanssa, jotta 50 000 nimeä saataisiin kasaan.

Lahdessa on ennenkin kerätty nimiä adressiin energiajuomien tiimoilta. Aiemmin tehtiin adressi Lahden kauppiaille, jotta he eivät myisi alle 16-vuotiaille.

Ehkäisevän päihdetyön palveluohjaaja Teija Pilli näkee nuoria työssään nuortentila Triplassa. Nuoret ovat ylivilkkaita eivätkä pysty keskittymään. Kouluilla kokemukset ovat samanlaisia.

- Kun käy ylikierroksilla, jää unikin vähemmälle. Kehittyvälle nuorelle ei tee hyvää, että sydän hakkaa sokerin ja kofeiinin takia, Pilli toteaa.

Pilli kertoo nuoresta pojasta, joka saapui Triplaan ja kertoi juoneensa 20 puolen litran tölkkiä energiajuomaa. Kofeiinin lisäksi energiajuomassa on keskimäärin 14 palaa sokeria.

- Sitten on vielä muita aineita, joita ei välttämättä edes tunneta.

Moni nuori ei osaa perustella energiajuomien käyttöään. Pilli uskoo, että energiajuomilla haetaan päihtymystilaa, joka vastaa jonkinlaista humalaa. Isoissa porukoissa energiajuomien juominen kuuluu asiaan.

Jotkut nuoret perustelevat ostopäätöstä sillä, että energiajuoma tulee limua halvemmaksi. Halvin energiajuomatölkki maksaa puolet limutölkin hinnasta.

- Nuoret kutsuvat sitä pärinäksi. Se on se tila, kun ihmisestä tulee yliaktiivinen, Pilli kertoo.

Nuoret juovat kaljana

15-vuotiaat lahtelaisnuoret Daniel ja Eve arvioivat, että 30 hengen luokassa puolet juovat energiajuomia. Daniel kertoi juuri lopettaneensa energiajuomien käytön urheilun takia. Ennen Daniel joi tölkin päivässä, joskus enemmänkin.

- Energiajuomat heikensivät kuntoa, pulssi nousi liian helposti.

- Silloin kun oli vaikea herätä kouluun, join. Nyt se on jäänyt, koska se ei enää vaikuta. Sitä ei enää huomaa, Eve kertoo omista kokemuksistaan.

Nuoret kertovat, että energiajuomat ovat kovassa käytössä ikätovereilla.

Ne pitävät sitä kaljana. Ne on niin aikuisia, kun ne juo paljon energiajuomaa.

Daniel, 15 v

- Mun kavereiden keskuudessa energiajuomat ovat tärkeitä. Ne pitää sitä kaljana. Ne on niin aikuisia kun ne juo paljon energiajuomaa. Kaverit sanoo, että joo, mennään teille juomaan - energiajuomaa. Sitten ne juo kymmenen tölkkiä.

Daniel ja Eve tietävät, mitä energiajuomat sisältävät. Kaverit eivät ole selvinneet haittavaikutuksitta.

- Tämä energiajuomien juominen menee niin yli. Mun kaveri saa jopa hengenahdistusta niistä.

Suosittelemme