Vanha hyppyrimäki oli viimeksi käytössä 90-luvun puolessa välissä ja se piti purkaa turvallisuussyistä. Räjäytys oli yritetty pitää suurelta yleisöltä salassa, jottei räjäytyspaikka täyttyisi ihmsistä, mutta paikalle osui parikymmentä katsojaa.
Räjäytyksestä vastasi Porin prikaatin kapteeni Matti Tarkkanen. Hän tutustui hyppyrimäkeen ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten.
- Tällaiset mäet ovat yksilöllisiä ja tämä oli aika suuri ja rakenteeltaan kohtalaisen monimutkainen. On vaikea arvioida, kuinka monta tuntia suunnitteluun meni, mutta on se normaaliin louhintatyöhön nähden huomattavasti vaikeampi. Kun tässä käy pari kertaa miettimässä asiaan, niin se ikäänkuin kypsyy pikkuhiljaa se ajatus, sanoo Tarkkanen.
Vaikka suunnitelmia mietittiin vielä edellisenä päivänä, oli panostaja luottavainen ennen räjäytystä, joka jylisi Hyvinkään keskustassa saakka.
- Ei jännittänyt kyllä enää yhtään. Asia oli käyty ylipanostajan kanssa moneen kertaan läpi ja olin täysin luottavainen siihen että mäki kaatuu. Tietysti ihan varmuutta ei ollut, että mihin suuntaan kaikki osat lähtee. Mutta loppujen lopuksi ne meni sinne mihin haluttiin, Tarkkanen sanoo.
Ei tullut näkötornia
30-luvulla rakennettua hyppytornia oli korjattu vuosien aikana, mutta nyt sen kunto oli kuitenkin huonoksi, kertoo Hyvinkään tekniikan ja ympäristön toimialajohtaja Jyrki Mattila. Hänen mukaansa tornissa olisi pitänyt tehdä massiiviset korjaukset, jos sitä ei olisi purettu.
- Aikanaan ideana oli, että tornista olisi tullut näkötorni tai muu vastaava, mutta se olisi vaatinut tornin uudelleen rakentamista.
Mattilan mukaan räjäytys sujui hyvin. Paikalta viedään nyt hirret pois ja alue siistitään.