Hyppää sisältöön

Työsuojelupäällikkö toivoo Heinolaan työrauhaa

Heinolan kaupungin työsuojelupäällikkö toppuuttelee viraston ympärillä vellovaa henkilöstökohua. Hänen mukaansa kaupungintalon työntekijöiden ilmapiiriongelmia ja pahoinvointia ei ratkaista julkisella setvimisellä.

Kuva: Yle

Viime viikot Heinolan kaupungintalolla on selvitetty ilmapiiriongelmia. Monivaiheinen tapahtumaketju sai alkunsa, kun Tita Rinnevaara aloitti kesän jälkeen kaupunginjohtajana.

Tilanteen etenemistä on seurattu mediassa, mitä kaupungin työsuojelupäällikkö Ari Matteinen pitää ongelmallisena. Hänen mukaansa kiistaa on reposteltu julkisuudessa tarpeeksi. Hän toivoo nyt työrauhaa Heinolaan.

- Jos annettaisiin meille mahdollisuus hoitaa asia oman organisaation sisällä. Ratkaisu ongelmaan ei löydy julkisuudesta vaan sen on tultava talon sisältä.

Työsuojelupäällikkö Matteinen on toiveikas sen suhteen, että tulenarka tilanne Heinolassa rauhoittuu ja kaupungintalolle saadaan työrauha.

- Jos ongelma ei ratkea täällä, on tehtävä toisenlaisia ratkaisuja, hän sanoo.

Tita Rinnevaaran aloitettua kaupunginjohtajana muun muassa joukko heinolalaisia virkamiehiä lähetti kaupunginhallitukselle kirjelmän, jossa arvosteltiin Rinnevaaran toimia. Kaupunginhallitus on myös perustanut oman työryhmän avaamaan henkilöstön välisiä solmuja.

Suosittelemme sinulle