Hyppää sisältöön

Kyllönen: Tasa-arvo ei toteudu poliittisella kentällä

Liikenneministerin mukaan hänen ikänsä ja sukupuolensa otetaan usein esille, kun hänen työtehtäviään käsitellään.

Merja Kyllönen.

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) näkee, että naiset ovat heikommassa asemassa poliittisella kentällä. Kyllösen mukaan hänen ikänsä ja sukupuolensa on usein nostettu esille hänen ministeriuransa aikana.

- Naisen on se paikkansa hartiavoimin lunastettava tässä tehtävässä, Kyllönen kertoo A-studion haastattelussa.

Tasa-arvon puute näkyy Kyllösen mukaan voimakkaana vastarintana ja -reaktiona. Asenteet paistavat läpi myös palautteesta.

- En jaksa uskoa, että keski-ikäiset miehet saavat sellaista palautetta mitä nuoremmille ministereille tulee, varsinkin naisministereille, Kyllönen pohtii.

Kyllösen tilannetta ei helpota se, että hän on omien sanojensa mukaan astunut "isojen varpaiden päälle" tuodessaan esille epäkohtia liikenneviraston toiminnassa. Kyllönen kertoo, että hänen toimensa ovat suututtaneet toimijat, joille liikennehankkeet ja niiden toteutuminen ovat tärkeitä. Sen tarkemmin ministeri ei nimeä näitä tahoja.

Poliittisella kentällä Kyllönen on saanut kovaa kritiikkiä keskustan leiristä. Kyllönen itse antaa epäsuoraa kritiikkiä entiselle liikenneministerille, keskustan Anu Vehviläiselle. Kyllönen uskoo, että hänen edeltäjiensä on ollut helpompi antaa asioiden olla, kuin lähteä selvittämään niitä.

- Tiedän sen, että ongelmia on ollut jo edellisellä kaudella, Kyllönen toteaa.

Suosittelemme sinulle