Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Elokuvasäveltäjän lista: Parhaimmat elokuvamusiikit

Elokuvasäveltäjä Tuomas Kantelinen listasi mielielokuvamusiikkinsa. Kantelisen suosikkisoundtrackeillä on vaalenpunaisia satuja, seikkailuja ja Bollywood-rytmejä.

Harrison Ford Indiana Jonesina.
Harrison Ford Indiana Jonesina. Kuva: AP Graphics Bank
Satu Nurmio
Avaa Yle-sovelluksessa

John Williams: Indiana Jonesit

Kaikkien aikojen ikonisimpia elokuvasävellyksiä tehnyt John Williams on voittanut viisi Oscar-palkintoa sävellyksistään. Hänen uransa ulottuu kuudelle vuosikymmenelle. Williams on säveltänyt musiikin muun muassa elokuviin Geishan muistelmat (2006), Schindlerin lista (1993), Tappajahai (1975), _E.T. _(1982), Tähtien sota -elokuviin sekä kolmeen ensimmäiseen Harry Potter -elokuvaan. Hän on myös tehnyt musiikin Indiana Jones -elokuviin.

- Ne kaikki! Ja pitäisi sanoa, että muukin John Willamsin tuotanto. Hänen musiikissaan korostuu seikkailullisuus, joka on minulle tärkeä piirre elämässä, selittää Tuomas Kantelinen.

Thomas Newman: Rita Hayworth – avain pakoon

Thomas Newman on saanut lukuisia Oscar-ehdokkuuksia elokuvasävellyksistään, kuten elokuvista Pikkunaisia (1994) ja American Beauty (1999). Rita Hayworth - avain pakoon (1994) kertoo Shawshankin vankilaan joutuvasta nuoresta ja hiljaisesta pankkiirista.

- Hienonhieno score, jossa odottava, pysähtynyt tunnelma on vangittu myös musiikkiin.

Anssi Tikanmäki

Kohtaus elokuvasta Klaani - tarina sammakoitten suvusta.
Anssi Tikanmäki sävelsi musiikin elokuvaan Klaani - tarina sammakoitten suvusta (1984). Kuvassa Antti Litja (vas.), Kari Väänänen ja Matti Viironen. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Anssi Tikanmäki on tehnyt musiikin useisiin Mika ja Aki Kaurismäen elokuviin. Hänen ensimmäinen elokuvasävellyksensä oli Mika Kaurismäen ohjaamaan ja Aki Kaurismäen kirjoittamaan elokuvaanArvottomat(1982). Tikanmäki on palkittu Jussi-patsaalla Mika KaurismäenKlaani-elokuvan (1984) musiikista.

- Klaani-elokuvan balladi on niin oleellinen osa suomalaista sielunmaisemaa kuin olla ja voi.

Beethoven

Ludwig van Beethoven on yksi musiikkihistorian tunnetuimmista säveltäjämestareista.

- Suurten klassisten mestarien musiikki on minulle kuin parasta elokuvamusiikkia! Kertoo paljon isoista asioita, puhuttelee suoraan ihmisen sisintä.

A.R. Rahman: Lagaan - olipa kerran Intiassa

Intialainen A.R. Rahman on voittanut kaksi Oscar-palkintoa sävellyksistään elokuvaan _Slummien miljonääri _(2008). Lagaan kertoo Britannian vallan aikaisesta Intiasta.

- Bollywood-elokuvan kuuluisimman maestron tuotanto on minulle tuttua Intia-innostukseni ja joogaharrastukseni kautta, Kantelinen kertoo.

Tuomas Kantelinen: Avain Italiaan

Kuvassa näyttelijät Gwendolyn Anslow (vas.) ja Joana Cartocci (oik.) vuorenrinteellä.
Gwendolyn Anslow (vas.) ja Joana Cartocci (oik.) elokuvassa Avain Italiaan (2011). Musiikin sävelsi Tuomas Kantelinen. Kuva: Nordisk Film

Avain Italiaan(2011) on Tuomas Kantelisen vaimon Roosa Toivosen eli Rosa Karon ohjaama ja käsikirjoittama romanttinen komedia.

- Olin tuottajana tässä leffassa ja tein myös musiikin siihen. Tästä hyvän mielen sadusta olen erityisen ylpeä. Maailma tarvitsee suloisuutta tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Sitä tästä elokuvasta ja musiikista löytyy yllin kyllin. Koska tykkään tervehenkisesti myös omasta musiikistani niin rohkenen mainita tämän scoren myös tässä.

Suosittelemme sinulle