Aivoverenvuotopotilaiden ennuste on parantunut Pohjois-Pohjanmaalla. Oulun yliopiston väitöstutkimuksessa todetaan, että Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa varfariinin eli Marevan-lääkkeen käytön lisääntymisen on todettu lisänneen siihen liittyvien aivoverenvuotojen määrää.
Potilaiden valinta ja Marevan-hoidon seuranta ovat Pohjois-Pohjanmaalla onnistuneet aiempaa paremmin. Myös OYS:ssa aloitettu tyrehdytyshoito on vähentänyt potilaiden kuolleisuutta.
Verenpaine on aivoverenvuodon tärkein hoidettavissa oleva riskitekijä. Verenpaineen tehokas alentaminen on lupaava hoitomenetelmä. Tutkimuksen valossa näyttää siltä, että aiemmin aivoinfarktin sairastaneet sekä diabeetikot sairastuvat muita aivoverenvuotopotilaita useammin uudelleen aivoverenvuotoon. Lisäksi diabeetikot kuolevat muita useammin aivoverenvuotoon.
Asetyylisalisyylihapon tai mielialalääkkeiden käyttö ei näytä lisäävän aivoverenvuodon uusiutumisriskiä.
Aivoverenvuodosta Oulun yliopistossa väittelee lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri Juha Huhtakangas.