Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Valtion lisätukea talouspulmiin kymmenille kunnille

Hallitus jakoi torstaina harkinnavaraista tukea kunnille 20 miljoonaa euroa. Suurin osa tukea hakeneista kunnista jää jälleen nuolemaan näppejään.

Marjatta Rautio
Avaa Yle-sovelluksessa

Liki kolmekymmentä kuntaa saa valtiolta lisärahaa poikkeuksellisiin tai tilapäisiin talousvaikeuksiin. Hallitus jakoi torstaina harkinnavaraista tukea kunnille 20 miljoonaa euroa. Suurin osa tukea hakeneista kunnista jää jälleen nuolemaan näppejään.

Tuen saajien joukosta putosivat pois muun muassa ne kunnat, jotka ovat jo saaneet lisäapua kolmena edellisenä vuonna peräkkäin. Kunnilta vaadittiin tuen saamiseksi muun muassa suunnitelmaa talouden tasapainottamiseksi.

Suurimman yksittäisen tukisumman sai Salo. Nokian irtisanomisten vuoksi vaikeuksiin joutunut kaupunki haki 7 miljoonan euron tukea mutta sai 3 miljoonaa.

Muiden kuntien saamat tuet vaihtelevat 160 000 ja 1,5 miljoonan euron välillä. Miljoona euroa ja sitä suurempia avustuksia heltisi vain Kauhajoelle, Mäntä-Vilppulalle, Raahelle, Raaseporille ja Kiteelle.

Tukea vaille jäi muun muassa Savonlinna, joka haki viittä miljoonaa euroa.

Suosittelemme