Joulun aika on tuoksuja tulvillaan: Hyasintit kukkivat, piparit paistuvat ja kynttilät savuavat tuvassa kuin tuvassa. Varsinainen hajujen sekamelska odottaa tavarataloissa, joissa parfyymien ja partavesien imelä haju lyö päin kasvoja heti ulko-ovella.
Keski-Suomen allergia- ja astmayhdistyksen toiminnanjohtaja Tiina Tarvainen tietää, että tuoksuyliherkälle joulu on monesti tuskallista aikaa.
- Joulun tuoksut tuovat monille hyvin epämiellyttävän olon. Ne aiheuttavat silmien punoitusta ja kirvelyä, päänsärkyä, pahoinvointia ja nenän tukkoisuutta.
Moni kärsii tuoksuista tietämättään
Tuoksuyliherkkyydestä kärsii arviolta 10-40 prosenttia väestöstä. Tarkkaa sairastavien määrää ei kuitenkaan ole tiedossa, sillä tuoksuyliherkkyyttä ei voi mitata testeillä.
- Tuoksuyliherkkyys ei ole sama kuin allergia, vaan kyse on ärsytysoireista, joita ei voi esimerkiksi laboratoriotutkimuksilla todistaa, Tarvainen muistuttaa.
Voi olla, että ympärillä on sakea tuoksupilvi, jonka muut kyllä huomaavat ja tuntevat nahoissaan.
Tiina Tarvainen
Moni myös kärsii tuoksuyliherkkyydestä tietämättään eikä osaa yhdistää epämääräisiä oireitaan tuoksuihin.
Periaatteessa mikä tahansa tuoksu voi aiheuttaa oireita. Usein kuitenkin ainakin alkuvaiheessa syypäänä ovat keinotekoiset hajut, kuten pyykinpesuaineet, huuhteluaineet, deodorantit, parfyymit ja partavedet.
- Mutta luonnontuoksuistakin voi oireita saada, esimerkiksi mausteista ja ruuista, Tarvainen lisää.
Huomaavaisuus on paras lääke
Tuoksuyliherkän kannalta hankalaa on se, että oireet voivat vaihdella tilanteesta ja paikasta riippuen eikä niitä oikeastaan voi ennaltaehkäistä mitenkään.
- Oireet yleensä pahenevat, kun tuoksut voimistuvat. Jos taas tuoksuja tulee vastaan muuten raikkaassa sisäilmassa, ei oireilu välttämättä ole yhtä voimakasta. Jos oireet ovat todella vaikeita, pitää vain yrittää välttää sellaisia paikkoja, joista saa oireita, Tarvainen kertoo.
Vaikka varsinaista hoitoa ei tuoksuyliherkkyyteen ole, saattaa tavallinen allergialääke, antihistamiini, auttaa myös tuoksuyliherkkää. Siedätyksestäkin voi saada helpotusta oireisiin.
- Sietokyvyn kasvattaminen saattaa lieventää oireita. Kannattaa ainakin yrittää lähteä ihmisten pariin ja pientä siedätystä omien oireiden rajoissa kokeilla, Tarvainen sanoo.
Paras lääke on kuitenkin kanssaihmisten huomaavaisuus.
-Kannattaa muistaa, että oma nenä turtuu hajuihin. Jos päivän mittaan käy vähän väliä lisäämässä dödöä kainaloon, niin voi olla, että ympärillä on sakea tuoksupilvi, jonka muut kyllä huomaavat ja tuntevat nahoissaan. Se olisi joulun hyvä teko huomioida toisia myös tällä tavoin, Tarvainen huomauttaa.