Amerikkalaisyritys on keksinyt laitteen, jolla leivän saa pysymään tuoreena jopa kaksi kuukautta. Mikrozap-yrityksen keksinnöstä kertoo BBC.
Koneen toimintaperiaate muistuttaa mikroaaltouunia, joskin mikroaallot tulevat eri aaltopituudelta kuin tavallisessa kuluttajamikroaaltouunissa. Alun perin salmonellan ja sairaalabakteerin tappamiseen kehitetyn laitteen huomattiin eliminoivan myös homeitiöt noin kymmenen sekunnin käsittelyn jälkeen.
- Käytimme leipää laitteessa ja tarkistimme homeen siitä verraten sitä normaalisti säilytettyyn leipään. Jopa 60 päivän jälkeen käsitellyn leivän homeitiöiden määrä oli sama kuin leivässä, joka oli tullut juuri uunista, tutkija Don Stull kertoi.
Tutkijoiden mukaan tekniikkaa voitaisiin käyttää myös muiden elintarvikkeiden, esimerkiksi lihan ja vihannesten säilyttämiseen.
Normaaliolosuhteissa leipä homehtuu noin kymmenessä päivässä. Leivän alttius homeelle johtuu usein siitä, että se on pakattu muoviin. Mikäli muovipakkaukseen pääsee kosteutta, leipä homehtuu varsin nopeasti, sillä kosteus suo homeitiöille erinomaiset kasvuolosuhteet.
Amerikkalaiset kotitaloudet heittävät roskiin jopa 40 prosenttia ostamastaan ruoasta, ja Isossa-Britanniassa 32 prosenttia ostetuista leivistä päätyy roskikseen sen sijaan, että ne voitaisiin syödä.
Leivänvalmistajat ovat pyrkineet ehkäisemään leivän homehtumista lisäämällä leipätaikinoihin säilyvyyttä parantavia kemikaaleja, minkä vuoksi joudutaan lisäämään vielä muita lisäaineita peittämään säilymistä parantavien kemikaalien maut.