Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Lumimyräkkä vauhditti latujen tekoa Turussa

Nunnavuoren hiihtoreitti avataan ensimmäisenä. Mikäli tekniikka toimii, ladut saadaan auki itsenäisyyspäiväksi.

Lumitykit tykittävät lunta.
Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Kalle Mäkelä,
Sari Toivonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Viime perjantain reipas lumisade käynnisti hiihtolatujen kunnostustyöt Turussa. Ensimmäisenä on avautumassa Nunnavuoren latu Impivaarassa. Nunnavuoressa on otettu taivaalta sataneen lumen lisäksi käyttöön lumitykit.

- Olemme tehneet lumitykeillä lunta perjantaista lähtien ympäri vuorokauden. Parhaillaan on varmasti sellaiset 3000 kuutiota lunta valmiina. Metsään on jo ajettu noin 150 kuormaa ladulle levitettäväksi, kertoo Turun kaupungin liikuntapaikkamestari Jukka Virtanen.

Hiihtämään päästään tänä vuonna aikaisemmin kuin viime vuonna.

Jos vain tekniikka toimii ja kaikki menee putkeen, pitäisi Nunnavuoren 1,7 kilometrin mittainen hiihtoreitti olla kunnossa itsenäisyyspäivänä.

Jukka Virtanen

- Jos vain tekniikka toimii ja kaikki menee putkeen, pitäisi tämä Nunnavuoren 1,7 kilometrin mittainen hiihtoreitti olla käytössä itsenäisyyspäivänä, sanoo Virtanen.

Nunnavuori on ainoa hiihtoreitti Turussa, jonka lumettamiseen käytetään lumitykkien apua.

- Tämä lumetus on aikamoinen prosessi, teemme työtä ympäri vuorokauden. Nunnavuoren parikilometrinen latu vaatii 5000 kuutiota lunta eli toistasataa traktorikuormaa. On mahdotonta, että lumettaisimme samalla tavalla muutkin hiihtoreitit.

Taivaalta satanut lumi riittää vain latujen pohjustukseen

Kuluneen viikonlopun upea talvikeli houkutteli Nunnavuoreen paljon ulkoilijoita.

- Pulkkamäessä oli paljon lapsia vanhempineen. Myös innokkaita hiihtäjiä oli jo rohkeasti tulossa ladulle työkoneiden sekaan. Liikkumista ei haluta kieltää, mutta  latuja urakoivien työmiesten pitäisi saada työrauha, jotta ladut saadaan valmiiksi. Lisäksi työkoneiden seassa liikkuminen on erittäin vaarallista, ohjaa Virtanen.

Taivaalta sataneen pakkaslumen tamppaamista eli tiiviiksi ajoa on tehty jo muillakin latureiteillä.

- Nyt on lähdetty Impivaarasta Mälikkälän suuntaan. Maanantaina ajetaan Lausteen, Luolavuoren ja Ispoisten suunnassa. Siitä sitten jatketaan Hirvensaloon ja Varissuolle, kertoo Jukka Virtanen.

Kevyestä pakkaslumesta ei yksistään saa vielä kunnon latuja.

- Pohjustukseen tämä satanut lumi on erinomaista. Tuuli on kuitenkin puhaltanut lunta pois latureiteiltä ja paikkapaikoin on vielä jopa sepeliäkin näkyvissä, sanoo Virtanen.

Suosittelemme