Paris Saint-Germain kaatoi tiistain kärkiottelussa Porton 2-1 ja eteni jalkapallon Mestarien liigan neljännesvälieriin A-lohkon voittajana.
Isäntien maalintekijät olivat Thiago Silva ja Ezequiel Lavezzi. Vieraiden ainokaisesta vastasi Jackson Martinez.
- Tämä tulos antaa meille paljon itseluottamusta. Päädyimme lohkossa ykköseksi, joten olemme erittäin onnellisia ja nautimme tästä voitosta, PSG:n keskikenttämies Blaise Matuidi iloitsi.
- Monet ihmiset ovat sanoneet meistä paljon asioita viime aikoina, mutta olimme yhtenäinen ryhmä ja voimme edelleen saavuttaa suuria asioita tällä kaudella, hän jatkoi.
PSG:n johto-osuma oli lähellä jo toisella peliminuutilla. Javier Pastoren keskitys tavoitti Zlatan Ibrahimovicin, joka ohjasi pallon vaikeasta asennosta ohi maalin. Pian sen jälkeen Porto-vahti Helton torjui Gregory van der Wielin kudin.
Toisessa päässä Porton Jackson pääsi laukomaan vaarallisesti reilun kymmenen minuutin kohdalla. Pallo otti puolustajasta kimmokkeen ja viuhui niukasti maalin ohi.
Helton pysäytti Alexin puskeman pallon ennen kuin Ibrahimovic oli jäänyt vapaaksi takatolpalla. Hän ei kuitenkaan onnistunut viimeistelyssään.
PSG onnistui vihdoin maalinteossa vajaan puolen tunnin kohdalla. Maxwellin vapaapotku löysi Thiago Silvan, joka nikkasi pallon riman kautta sisään.
Johto kesti vain muutaman minuutin, sillä Jackson nousi oikea-aikaisesti maalille ja tasoitti 33. minuutilla. Esityön teki Danilo.
Monet ihmiset ovat sanoneet meistä paljon asioita viime aikoina, mutta olimme yhtenäinen ryhmä ja voimme edelleen saavuttaa suuria asioita tällä kaudella.
Blaise Matuidi
Ibrahimovicilla oli vielä tilaisuus maalintekoon ensimmäisen puoliajan lopussa, mutta Helton venytti näppinsä roikkupallon tielle ovelan puskun jälkeen.
Helton möhli Porton maalilla
Tauon jälkeen isäntien Jeremy Menez karkasi vasemmalta puolittain läpi. Nicolas Otamendi puolusti kuitenkin tilanteessa erinomaisesti ja peitti laukauksen.
Helton joutui heti perään torjuntatöihin, kun Menez pääsi tykittämään kauniin hyökkäyskuvion päätteeksi.
Seuraavaa kotijoukkueen maalintekoyritystä Helton ei enää pysäyttänyt. Lavezzin kuti upposi luvattoman helposti etunurkasta sisään.
Tasoitus oli lähellä reilut 20 minuuttia ennen loppua. Salvatore Sirigu torjui Jacksonin yrityksen eteensä, ja Lucho Gonzalez tunaroi irtopallon yli maalin.
Varsinaisen peliajan lopulla Helton torjui Pastoren vedon. Ibrahimovic oli jatkotilanteessa paikalla, mutta Porton puolustus selvitti tilanteen.
PSG selviytyi säikähdyksellä vieraiden viimeisestä rynnistyksestä. Otamendi puski pallon vapaapotkun jälkitilanteessa ohi maalin.
PSG päätyi 15 pisteeseen ja Porto 13 pisteeseen. Eurooppa-liigan paikan nappasi Dynamo Kiova, joka päätyi päätösottelussaan 1-1-tasapeliin Dinamo Zagrebin kanssa. Dinamon ainoan osuman lohkovaiheessa laukoi Ivan Krstanovic pilkulta erotuomarin antamalla lisäajalla.
PSG - Porto 2-1 (1-1)
PSG
16 Salvatore Sirigu
23 Gregory van der Wiel
13 Alex (v)
2 Thiago Silva (v)
17 Maxwell
20 Clement Chantome
14 Blaise Matuidi
27 Javier Pastore 88. -> 10 Nene
11 Ezequiel Lavezzi (v) 77. -> 24 Marco Verratti
18 Zlatan Ibrahimovic
7 Jeremy Menez 86. -> 26 Christophe Jallet
Porto
1 Helton
2 Danilo (v)
26 Alex Sandro 86. -> 23 Abdoulaye Ba
30 Nicolas Otamendi (v)
22 Eliaguim Mangala (v)
8 Joao Moutinho
25 Fernando 70. -> 35 Steven Defour
3 Lucho Gonzalez
10 James Rodriguez (v)
17 Silvestre Varela 85. -> 27 Christian Atsu
9 Jackson Martinez
Maalit
1-0 Thiago Silva (29 min)
1-1 Jackson Martinez (33 min)
2-1 Ezequiel Lavezzi (61 min)
Erotuomari: Craig Thomson (SCO)
Dinamo Zagreb - Dynamo Kiova 1-1 (0-1)
0-1 Andri Jarmolenko (45+1 min)
1-1 Ivan Krstanovic rp. (90+5 min)
PSG | 6 | 5 | 0 | 1 | 14-3 | 15 |
Porto | 6 | 4 | 1 | 1 | 10-4 | 13 |
Dynamo Kiova | 6 | 1 | 2 | 3 | 6-10 | 5 |
Dinamo Zagreb | 6 | 0 | 1 | 5 | 1-14 | 1 |