Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Luistimiin ura ennen jäälle menoa

Luistimien teroittamiseen tarvitaan oikeat välineet ja ammattitaitoa. Kotoa löytyvä viila kannattaa pitää kaukana luistimen terästä ja jättää teroitus asianosaavalle.

Luistimen teroitus.
Kuva: Yle
Juha-Pekka Huotari
Avaa Yle-sovelluksessa

Luistelukentät alkavat hiljalleen olla siinä kunnossa, että hokkarit tai kaunoluistimet voi taas kaivaa esiin. Ennen ensiluisteluja kannattaa tarkistaa, etteivät terät ole jääneet viime talven jäljiltä tylsiksi. Omin päin hommaan ei kannata ryhtyä ellei omista asianmukaisia välineitä sekä taitoa.

- Se on aika mahdoton tehtävä ilman luistimien teroittamiseen tarkoitettua teroituskonetta. Hyvin todennäköisesti terän saa siihen kuntoon, että luistimilla ei pysty enää luistelemaan, muistuttaa Ville Järvinen Järvisen Pyörästä ja Urheilusta.

Teroituksessa tehdään luistimen koko terän mitalle pieni ura, jonka syvyys on noin 0,25 milliä. Uran on oltava tasainen päästä päähän.

- Uran pitäisi olla myös keskellä. Tavallinen käyttäjä pärjää hyvin, kunhan kantit ovat terävät, Ville Järvinen toteaa.

Sivusta seuraavan mielestä luistimien teroitus saattaa näyttää kohtalaisen helpolta. Työ vaatii kuitenkin ammattitaitoa ja tietämystä, esimerkiksi terän kovuus vaihtelee luistimien välillä.

- Äkkiseltään tulee mieleen, että on olemassa ainakin 15-20 erilaista metalli laatua. Terä on yleensä sitä pehmeämpää ja tylsyy helpommin, mitä edullisempi luistin on.

Hyökkääjä, puolustaja vai maalivahti?

Perusluistelijalle riittää luistimien teroitus muutaman kerran kauden aikana. Harraste- ja ammattilaispiireissä luistimet saatetaan teroittaa joka kerta ennen jäälle menoa. Jääkiekkoilijoiden luistimet teroitetaan muun muassa painon ja pelipaikan mukaan.

Terä on yleensä sitä pehmeämpää ja tylsyy helpommin, mitä edullisempi luistin on.

- Terä muotoillaan automaattikoneella. Puolustajille tehdään hieman erilainen teroitus kuin hyökkääjille. Maalivahdeille on sitten ihan oma teroitus. Niihin tehdään oma urasyvyys ja liukupinnan pituus. Maalivahdin luistimessa on karkeasti ottaen kolme kertaa pitempi liukupinnan pituus kuin pelaajan luistimessa, kertoo Ville Järvinen.

Hokkareiden ja kaunoluistimien teroittaminen ei suuresti eroa kun käsittelyssä ovat ns. sunnuntailuistimet.

- Eri asia on sitten sellaiset kilpaurheilussa käytettävät kaunoluistimet. Niihin tehdään ihan omat teroitukset, Ville Järvinen tietää.

Suosittelemme