Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Kahdelle sudelle tappolupa Juuassa

Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan kahden suden pyyntiin Juuassa Pohjois-Karjalassa. Poikkeusluvan perusteena on se, että sudet ovat toistuvasti tappaneet koiria. Nyt myönnetty poikkeuslupa on voimassa kaksi viikkoa ja hakemusalue on rajattu alueelle, jossa vahinkoja on tapahtunut.

Susi seisoo lumessa.
Kuva: Seppo Nykänen / Yle
Pekka Sivukari
Avaa Yle-sovelluksessa

Kahden suden pyyntiin on myönnetty poikkeuslupa Juukaan. Luvan on myöntänyt Suomen Riistakeskus.

Poikkeusluvan perusteena on se, että sudet ovat toistuvasti tappaneet koiria. Alueella elävät kaksi sutta ovat tappaneet seitsemän koiraa Juuan luoteisosassa lokakuulta lähtien.

Nyt myönnetty poikkeuslupa on voimassa kaksi viikkoa ja hakemusalue on rajattu alueelle, jossa vahinkoja on tapahtunut. Rajatulla hakemusalueella ei ole todettu muita susia kahden vahinkoja aiheuttaneen suden lisäksi.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on arvioinut Suomen susikannaksi 180 - 200 yksilöä. Itä-Suomen kannanhoitoalueella on pantasusiseurantojen ja muiden havaintojen perusteella syntynyt vähintään seitsemän pentuetta.

Itä-Suomessa liikkunee 90 - 110 sutta. Runsaimmin susia on Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Suosittelemme sinulle