Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Tukes: Lelujen turvallisuus kotimaisuutta tärkeämpää

Lelujen pääsy markkinoille on uuden lelulain myötä tiukentunut, ja erityisesti pienet lelunvalmistajat ovat vaatimuksista ihmeissään. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan turvallisuudesta ei kuitenkaan voi tinkiä.

Myyntipäällikkö Pekka Hätinen
Kuva: Yle
Pekka Niiranen
Avaa Yle-sovelluksessa

Joulu on lelukauppojen juhla-aikaa, mutta kotimaisia leluja ja erityisesti puuleluja liikkeistä saa hakemalla hakea.

- Kaikki rakastavat kotimaisuutta ja puulelua materiaalina, mutta valitettavasti puulelujen menekki on tosi pientä, tunnustaa kuopiolaisen Leluliike Partasen kauppias Minna Kunnasluoto.

Hänen mukaansa uusien tuotteiden saaminen markkinoille vaatii melkoisia ponnisteluja, puhumattakaan siitä, että niille saataisiin myös luotua kysyntää.

Uusi lelulaki nosti kynnystä

Harvojen kotimaisten lelunvalmistajien osalta tilanne on uuden lelulain myötä entisestäänkin vaikeutunut. Määräykset ovat tiukentuneet, ja esimerkiksi uuden puusta tehdyn tukkirekan suunnittelu kesti kuopiolaisessa Kevamassa lähes vuoden. Se taas tuli maksamaan.

- Yli 10 000 euroa, laskee myyntipäällikkö Pekka Hätinen.

Puuauton valmistus on suunnittelua huomattavasti edullisempaa, sillä Kevamalla ajoneuvot syntyvät työkuntoutujien käsissä.

Valmistajan on kuitenkin uuden lelulain mukaan tehtävä lelulle erityinen turvallisuusarviointi ja dokumentoitava se, miten lelun turvallisuudesta on varmistuttu jo ennen kuin se tulee myyntiin. Pienelle leluntekijälle tehtävä on myyntipäällikkö Pekka Hätisen mukaan työläs.

- Esimerkiksi pienelle puusepänliikkeelle, joka haluaisi valmistaa lasten leikkimökkejä, kynnys on korkea.

- Jo pelkästään liikkeellelähtö maksaa niin paljon, että vie useamman kuukauden, jopa vuoden, ennen kuin valmistaja saa sijoittamansa pääoman takaisin katteena, Hätinen valistaa.

Lelujen valmistaminen edellyttää tiettyä ammattimaisuutta. Silloin ei mattimeikäläisen taito- ja tietotaso välttämättä riitä.

Anna Pukander

Tukesilta ei sympatiaa pienyrittäjille

Lelujen turvallisuudesta huolehtivalta Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta ei heru sympatiaa uusille leluyrittäjille.

Tukesin tuoteturvallisuuspäällikkö Anna Pukanderin mukaan tärkeintä on lelun turvallisuus, ei sen kotimaisuus. Tässä leikissä eivät toisin sanoen pienet aina pärjää.

- Lelujen valmistaminen edellyttää tiettyä ammattimaisuutta. Pitää osata ammattimaisesti arvioida lelun käyttöön liittyviä riskejä, ja silloin ei mattimeikäläisen taito- ja tietotaso välttämättä riitä.

- Jos tätä osaamista ei ole, niin voi olla vaikea selviytyä valmistajan vastuusta, Pukander toteaa.

Tuoteturvallisuuspäällikkö antaa pienille lelunvalmistajille kuitenkin ilmaisen neuvon.

- Pienempien pitää hankkia isommilta oppia, jotta ne voivat täyttää nämä vastuut.

Suosittelemme sinulle