Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiössä on varauduttu valittamaan päätöksestä, mikäli valtuusto päättää suojella kiistellyn rakennuksen.
- Hyvin todennäköisesti KKES valittaa päätöksestä, sillä säätiön näkökulmasta päätös ei perustu lakiin. Tekipä valtuusto minkälaisen päätöksen tahansa, niin joku valittanee joka tapauksessa, arvelee Kokkonen.
Mikäli Jokelan rakennusta ei suojella, niin KKES suunnittelee paikalle uutta rakennusta. Jokelan mahdollista purkamista ja uuden rakentamista ei kuitenkaan ole aikataulutettu, ensin katsotaan tulevat päätökset:
- Ravintolahan menee kiinni joka tapauksessa vuodenvaihteessa ja talo jää tyhjilleen. Suunnitelmien pohjalla meillä on arkkitehti Jouni Töyrylän tekemä julkisivuluonnos, josta lähdetään liikkeelle.
Säätiön mielestä testamentin tahto toteutuu
Säätiön mielestä Jokelan rakennuksen suojelu on yksinkertaisesti liian kallista, heidän teettämien tukimusten mukaan rakennuksen kuntoon saattaminen veisi noin kolme miljoonaa euroa. Satu Kokkonen painottaa, että heidän päätöksenä perustuu tutkimuksiin, jotka on tehnyt insinööritoimisto Joensuun Juva Oy. Kokkonen kuittaa pois myös paljon puhutun Irene Turusen testamentin. Monien mielestä säätiölle omaisuutensa testamentannut Turunen tahtoi säilyttää ravintola Jokelan nykyisellä paikalla. Kokkosen mukaan testamentissa ei näin sanota:
- Jokelan rakennuksesta siinä testamentissa ei mainita yhtään mitään. Testamentissa on mainittu toive, että kiinteistöä ei myytäisi. Kiinteistöllä tarkoitetaan tonttia ja rakennuksia. Säätiön hallitus on tehnyt päätöksen, että kiinteistöä ei myydä.
Apurahoja kiinteistöomaisuudella
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö perustettiin sodan jälkeisen Pohjois-Karjalan kulttuurielämän edistämiseen. Sekä henkisen, että aineellisen kulttuurin edistämiseen, lisää Kokkonen. Yhdistys rahoittaa toimintansa, sekä jakaa apurahoja omaisuusmassan tuotoilla.
- Säätiön taseen loppusumma on noin 20 miljoonaa euroa, sijoitusomaisuutta meillä on noin 17 miljoonaa euroa, jonka tuotoista saadaan rahat apurahatoimintaan. Omaisuus on sijoitettu hyvin pitkälti kiinteään omaisuuteen, esimerkiksi keskustan liikekiinteistöihin. Pörssiosakesalkkumme on melko pieni, vain joitain prosentteja koko omaisuudesta.