Riista- ja kaltalouden tutkimuslaitoksen mukaan verkkokalastuksen suosio on hiljakseen hiipunut.
Viimeisimmän kyselyn mukaan verkoilla ilmoitti käyvänsä (soutajankin rooli riitti) vuosittain noin 400 000 kalastajaa. Verkkokalastajista yli puolet on yli 45-vuotiaita.
Asiantuntijat todistavat yhteen ääneen, että kato näkyy etenkin talvella.
Jäisen kannen alle pyydyksensä uittavien kalamiesten verkostot ovatkin harvat ja harmaantuneet.
15 vuotta Joensuussa kalastustarvikeliikettä pitänyt Taito Ala-Poikela vahvistaa, että ikämiehet ovat pääosassa myös verkkokaupoilla.
Kyllä ne verkkokalastuksen vakioasiakkaat ovat 45-70-vuotiaita.
Taito Ala-Poikela
- Kyllä ne verkkokalastuksen vakioasiakkaat ovat 45-70-vuotiaita eli nuorempi väki ei enää niin kauheesti harrasta sitä, kertoo Taito Ala-Poikela Joensuun Kalastustaito Oy:stä.
Kahden avannon taktiikalla
Monelle on suuri mysteeri, miten verkot saadaan talvella jään alle pyytämään.
Perinteisesti ja lyhyesti homma hoituu kahden avannon taktiikalla.
Ensin viedään avannosta uittolaudalla naru jään alle, ja lauta nostetaan ylös verkonmitan päässä. Sitten verkko vedetään narulla avantojen välille.
Avantoihin laitetaan reilusti jään alle veteen ulottuvat kepit, joihin verkkojen päät kinnitetään uppoavalla narulla.
Nuoret mukaan talviverkoille
Nykyvauhtia talviverkkokalastuksesta tulee pian katoavaa kansanperinnettä, ellei nuoria saada mukaan.
Katalouskonsulentti Janne Tarkiainen Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä uskoo esimerkin voimaan.
Nuoriso näkee, mistä se kala tulee sinne ruokapöytään.
Janne Tarkiainen
- Kyllä se varmaan esimerkin kautta eli ottamalla nuoret mukaan sinne talviverkoille. Näyttämällä miten se homma toimii.
- Ja näyttämällä myös se, että sitten kun saalista tulee, se on siellä ruokapöydässä. Nuoriso näkee, mistä se kala tulee sinne ruokapöytään, Janne Tarkiainen sanoo.
Eka kerta 30 vuoden tauon jälkeen
Minä uitin yli 30 vuoden tauon jälkeen pari verkkoa jään alle ystäväni opastuksella Liperissä. Urakkaan meni lumessa tarpomisineen kolmisen tuntia.
Kävin muutaman päivän kuluttua yksin kokemassa verkot. Ensimmäinen saalis oli parikiloinen jouluhauki.
Jo näin lyhyellä kokemuksella voin todistaa, että ainakin kovia tyyppejä ovat ne kalastajat, jotka jaksavat heilua talviverkoilla vuodesta toiseen.
On se sen verran rankkaa hommaa.