Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 8 vuotta vanha

Bödker: Onneksi SM-liigassa ei pelata liian tiukalla pelisysteemillä

NHL-apu Mikkel Bödker teki viimeiseen kymmeneen minuuttiin kaksi maalia, joilla Lukko nousi maittavaan kotivoittoon.

Mikkel Bödker
Mikkel Bödker Kuva: Yle
Yle Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Bödker kiskaisi 3-2-ratkaisumaalin viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.

Kärpät-ottelu ei silti aiheuttanut ottelun sankarille suuria hurraa-huutoja. Lukuisista avainpelaajien poissaoloista kärsinyt Kärpät ahdisti Lukon nurkkaan varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä.

- Kolme pistettä oli parasta mitä tästä jäi käteen. Joulun jälkeen pelit ovat aina vähän tällaista touhottamista. Toivottavasti tästä ottelusta alkoi voittosarjamme, virnisti kahden maalin Bödker.

Bödker tykkää suomalaisesta pääsarjakiekosta, jossa luistelu ja taklauspeli ovat hänen mukaansa isossa roolissa.

- Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa sarjasta. Ihan hyvätasoisessa SM-liigassa paiskitaan kovalla asenteella hommia illasta toiseen, eikä sarjassa pelata onneksi liian tiukalla pelisysteemillä. Tilaa on luovuudelle ja taidolle. 

Bödker, Frans Nielsen ja Philip Larsen ovat kuuluneet koko ajan Lukon parhaimmistoon ja ovat täysin omilla lukemilla muihin raumalaispelaajiin verrattuna esimerkiksi tehotilastossa. 

- Minulle ja muille tanskalaisille SM-liiga sopii mainiosti, kun emme kerran pääse pelaamaan valtameren takana, Bödker myhäili.

Bödker kehui lopuksi Lukon kannattajia, jotka ovat olleet hänelle mieluinen yllätys.

- Vaikka Rauma onkin pieni kaupunki, niin kaikki puhuvat ja tietävät jääkiekosta. Olemme viihtyneet täällä hyvin ja meillä on ollut hauskaa pukukopissa hyvähenkisen joukkueen keskuudessa.

Suosittelemme