Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Rauman kauppakamarin Hirvonsalo: "Valtiovallan pitäisi olla rohkeampi"

STX:n Turun telakka ei saanut tilausta yhdysvaltalaisyhtiö Royal Caribbean Internationalin seuraavasta luksusristeilijästä. Urakka meni STX Turun nenän edestä Ranskaan. Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo on pettynyt tilanteeseen.

STX:n rauman telakka.
Kuva: Yle
Tapio Termonen,
Karri Laihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltalaisyhtiö Royal Caribbeanin seuraava luksusristeilijä valmistetaan Ranskassa STX:n telakalla. Sopimus allekirjoitettiin eilen.Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Jaakko Hirvonsalo on pettynyt STX:n Turun telakan menettämään laivatilaukseen.

- Suomeen tarvittaisiin nyt tärkeitä impulsseja, että saataisiin taloutta eteenpäin, Hirvonsalo toteaa.

Hirvonsalon mukaan menetetty tilaus on tappio myös Satakunnalle. Turkuun mennessään loistoristeilijän tilaus olisi tuonut töitä Satakuntaan muun muassa alihankinnan ja osakomponenttien valmistuksen kautta.

- Rauman telakka olisi toiminut suoraan alinhankkijana projektissa ja työvoimaa olisi voinut siirtyä puolin ja toisin.

Hirvonsalon mukaan milrjardin euron arvoiset jättiristeilijäalustilaukset ovat hyvin harvinaisia ja sellaisen lipuminen käsistä on kova kolaus. Hän ei lähde osoittelemaan ketään sormella, mutta toivoisi valtiovallalta uskallusta ottaa riskejä.

- Ymmärrän sen, ettei päätös ollut helppo, mutta talous on sellaisessa tilanteessa, että pitäisi olla rohkeampi riskinotossa. Tämä on nyt jo toinen tapaus, kun iso tilaus Suomelta meni Ranskaan, sanoo Hirvonsalo viitaten UPM:n menettämään Biodiesellaitokseen.

Suosittelemme sinulle