Euroopan velkakriisi on peittänyt näkyvistä sen, että Suomen vuosikymmeniä jatkuneen talouskasvun perusta, työn määrän kasvu, on loppunut. Työikäisten suomalaisten määrä on kääntynyt laskuun, eikä nouse ainakaan pariin vuosikymmeneen.
Työvoiman väheneminen tarkoittaa kansantalouden supistumista, ellei Suomessa tehdyn työn tuottavuus kasva vähintään yhtä nopeasti kuin suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle.
Käytännössä kansantalouden pieneneminen tarkoittaa suomalaisten elintason laskua, sillä vaikka työikäisten määrä laskee, suomalaisten määrä ei laske. Sen sijaan eläkeläisten osuus väestöstä kasvaa ainakin seuraavat 20 vuotta.
Ei ihme, että tuottavuudesta on saarnattu viime vuosina niin paljon.
Tuottavuus on hyvin yksinkertainen yhtälö: työn tulos jaettuna työn määrällä. Tuottavuutta voi siis nostaa joko työn tulosta kasvattamalla tai työn määrää vähentämällä.
Käytännössä tuottavuuden nousu tarkoittaa, että samalla määrällä työtä tehdään entistä enemmän tuotetta tai palvelua. Esimerkiksi moottorisahan korvaaminen harvesterilla moninkertaistaa metsurin samassa ajassa tuottamien tukkien määrän.
Tuottavuuden parantaminen ei kuitenkaan välttämättä aina paranna työn kannattavuutta. Esimerkiksi harvesteri voi olla niin kallis, ettei siihen kannata investoida, vaan jatkaa sahalla.
Erityisesti on keskusteltu kuntien ja valtion tuottavuudesta. Yksityisellä sektorilla työn tuottavuus on viime vuosikymmeninä moninkertaistunut, mutta kuntien ja valtion teettämän työn tuottavuus on pysynyt ennallaan.
Yksityiset työnantajat ovat jakaneet osan tuottavuuden nousun tuotosta palkankorotuksina työntekijöille. Samalla myös kuntien ja valtion on ollut pakko nostaa palkkojaan, koska muten kukaan ei enää suostuisi työskentelemään esimerkiksi sairaanhoitajana, opettajana tai rajavartijana.
Koska julkisen sektorin tuottavuus ei ole noussut palkkojen tahdissa, julkisen työn kustannustehokkuus on laskenut. Tuloksena on ollut niin kutsuttu Baumolin tauti: Saamme veroeurolla vuosi vuodelta vähemmän julkista palvelua.
Kunnat ja valtio ovat käynnistäneet erilaisia tuottavuusohjelmia, mutta todellisuudessa ne ovat vain leikkineet tuottavuutta.
Esimerkiksi terveyskeskuksen ulkoistaminen yksityiselle palveluntuottajalle ei nosta työn tuottavuutta, vaikka kunnan työntekijöiden määrä laskee. Tuottavuus paranee aidosti vain, jos yksityinen palveluntuottaja toteuttaa yhtä laadukkaat terveyskeskuspalvelut vähemmillä työtunneilla kuin kunta itse.
Vastaavasti valtion viraston henkilökunnan vähentäminen ei paranna tuottavuutta, jos työn tulokset samalla pienenevät tai työn laatu laskee.
Tuottavuutta leikkivät kunnat ja ministeriöt unohtavat, että tuottavuutta ei paranneta työn määrää mekaanisesti vähentämällä vaan investoimalla, investoimalla työvälineisiin, osaamiseen ja työn organisointiin.
Tuottavuuden parantaminen ei ole koskaan ilmaista!
Tuottavuutta ei paranneta työn määrää mekaanisesti vähentämällä vaan investoimalla.
Paremmilla työvälineillä on helppo saada enemmän aikaan. Ammattitaitoa voi puolestaan parantaa joko kouluttamalla vanhoja työntekijöitä tai palkkaamalla kokeneempia ja koulutetumpia heidän tilalleen.
Tehokkain ja vaikein tapa parantaa tuottavuutta on investointi uusiin tapoihin tehdä työtä. Verrataan esimerkiksi verohallintoa ja Kansaneläkelaitosta.
Verohallinto on jo pitkään uudistanut toimintaansa. Ensin korvattiin paljon turhaa työtä teettäneet veroilmoitukset veroehdotuksilla, sitten poistetiin palkansaajilta tarve asioida verotoimistoissa.
Esimerkiksi koko pääkaupunkiseudulla on jäljellä enää yksi verotoimisto ja yksi palvelupiste. Koska viimeksi itse kävit henkilökohtaisesti verotoimistossa?
Yhden veroeuron keräämiseen tarvittava työmäärä on pudonnut dramaattisesti.
Sen sijaan Kansaneläkelaitoksella on pelkästään Espoossa kolme toimistoa ja kahdeksan yhteispalvelupistettä. Koko maassa perusturvaa jakaa 6 000 Kansaneläkelaitoksen työntekijää. Ja kuntien palveluksessa on tuhansia tukipäätösten tekijöitä lisää.
Julkisen palvelun tuottavuuden parantamisen estää usein vanhentunut lainsäädäntö, joka suorastaan vaatii turhaa paperin pyörittämistä. Esimerkiksi päätös toimeentulotuen perusosasta on puhdasta matematiikkaa ilman harkintavaltaa. Silti jokainen päätös tehdään kuntien sosiaalitoimistoissa käsityönä. Ihmiset on pantu tekemään helmitaulun töitä.
Valitettavasti valtion tuottavuusohjelman seurauksena ministeriöissä ei enää riitä lainvalmistelijoita kuin kaikkein kiireellisimpien lakien valmisteluun. Ilman investointeja uusiin toimintatapoihin valtion tuottavuusohjelma taantui leikkausohjelmaksi.
Jos suomalaisen työn, erityisesti julkisten palveluiden tuottavuutta ei pystytä nostamaan, jäljelle jää vain ikäviä vaihtoehtoja: palkkojen laskeminen, verojen nostaminen ja julkisten palveluiden leikkaaminen.
Arvonlisävero nousi jo.
Jyrki J.J. Kasvi
Kirjoittaja on TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n tutkimus- ja kehitysjohtaja