Somerolainen Reino Koivuniemi on taiteilija, jonka taitaa puuveistosten teon. Elämäntyö on Somerniemelle omin käsin noussut kivinen Hiidenlinna ja hirsipalatsi, josta on tullut matkailunähtävyys. Isokokoinen, kaljupäinen, valkopartainen mies on armoton tarinaniskijä, jolla on värikäs historia.
1970-luvulla Koivuniemellä oli lemmikkinään karhu nimeltä Poika. Emon poispotkiman erauskarhun hän oli hankkinut karhun kesyttäneeltä helsinkiläismieheltä. Koivuniemen ajatus oli ryhtyä kiertämään maakuntia ja painia karhun kanssa. Isolle miehelle karhu olikin sopiva lemmikki.
- Kiersin syys- ja joulumarkkinoita karhun kanssa, Koivuniemi kertoo.
Kiinnostusta riitti ja epätavallisella parivaljakolla töitä.
Karkkilassa oli ensimmäinen keikka ja lunta tuli tupaan heti, kun luonnonsuojelijat pääsivät paheksumaan karhun pitämistä yleisön töljöteltävänä.
Koivuniemi ymmärsi metsämiehenä vastapuolen näkemyksen, mutta paluuta luontoon kesyllä karhulla ei enää ollut. Se oli painikaveri. Aika oli vielä 70-luvulla toinen.
Kumiteräsaappaissa, paksussa haalarissa ja pää suojattuna Koivuniemi ja karhu telmivät leikkisästi karhunpainia. Kamerat kävivät, sillä ulkopuoliselle meno näytti paikoin hurjalta. Koivuniemen mainekin kasvoi: kova kaveri, painii karhun kanssa!
Humalainen asiakas jäi karhun kynsiin
Kerran ison marketin pihamaalla ketjuun kytketty Poika jäi yksin Reino Koivuniemen piipahdettua sisätiloihin pakkasta pitelemään. Pian ulkoa kuului metakkaa. Humalainen oli mennyt liian lähelle karhua, joka oli koppaisut miehen syleilyynsä ja painanut tämän alleen tantereeseen.
- Karhu oli sen miehen päällä ja nosteli häntä ja nuuhki, että onpa kummat hajut. Eikä karhu luopunutkaan miehestä helpolla kun oli kerran saaliiksi saanut.
Koivuniemi joutui painimaan Pojan kanssa kunnolla ennen kuin mies saatiin pelastettua. Poika oppi myös pikkutemppuja yleisön iloksi, kuten ylähuulen päälle asetetun makeisen sieppaamisen suuhunsa.
- Keikoille karhu lähti mielellään, koska se tiesi, että siellä saisi herkkuja.
Poika oli itsepäinen ja teki kaikenlaista pikkujekkua. Koivuniemeä se kuitenkin kunnioitti.
Karhua kuljettiin filmivanerista tehdyssä laatikossa, joka oli auton peräkärryssä. Kerran Toijalaan mentäessä karhu oli kovalla pakkasella avannut kannen ja kuikuili aukosta maailmaa. Karhun kostea hengitysilma huurrutti turkin niin, että eläin muuttui matkan aikana aivan valkeaksi.
Lakimuutos koitui karhun kohtaloksi
Ihmisten huomaan joutuessaan Poika oli kaksivuotias erauspentu. Siinä iässä uroskarhu on väliinputoaja.
Emo on pari vuotta kuljettanut pentuaan mukanaan ja sitten potkinut sen pois. Omin eväin pitäisi jatkossa pärjätä, oppia karhun tavat, löytää reviiri ja jossakin vaiheessa naaraskin. Helppoa se ei ole, ylilyöntekijä ja vahinkoja tapahtuu. Otsikoihin päätyvät karhut ovatkin usein juuri erauskarhuja.
Sitten laki Suomessa muuttui. Villiä eläintä ei saanut pitää enää lemmikkinä.
Reino Koivuniemen oli tehtävä katkera päätös. Poika ei pärjäisi luonnossa, se ei taitaisi karhunelämää.
- Minä jouduin sen tilinpäättäjäksi. Metsämiehenä osasin karhun lopettaa.
Poika-karhun kummallinen elämä ei kadonnut täysin, sillä se seisoo edelleen Tammelassa. Karhu on täytettynä Lounais-Hämeen Luonnonhistoriallisessa museossa Forssassa.
edit: Täytetty karhu on Forssan Luonnonhistoriallisessa museossa, ei Tammelassa Hämeen Luontokeskuksessa.